Hän ei jäänyt Ghazipuriin, mutta sedän talon asukkaat olivat siinä määrin onnettomuustapauksen masentamat, ettei kukaan häntä silloin kaivannut.
KUUDESVIIDETTÄ LUKU
Rameshin tulevaisuus oli nyt ihan epämääräinen. Hänellä ei ollut mitään suunnitelmia, ei mitään säännöllistä työtä, ei varmaa asuinpaikkaa. Ei pidä otaksua, että hän oli Hemnalinin kerrassaan unohtanut. Pikemmin hän oli työntänyt häneen kohdistuvat ajatukset väkivaltaisesti syrjään.
"Se julma isku, jonka kohtalo on minulle antanut, on tehnyt minut täysin kelvottomaksi tässä maailmassa elämään", sanoi hän itsekseen. "Kuivunut puu ei kuulu viheriöivään metsään."
Hän etsi lievitystä matkoista ja vaelteli paikasta toiseen. Hän katseli Gangesin-venheestä Benaresin rantaportaitten väenkuhinaa. Hän kulki Delhiin ja nousi Kutub Minariin; sieltä hän siirtyi Agraan, missä kävi näkemässä Tadzh Mahalia kuun valossa. Amritsarin kultaisen temppelin luota hän matkusti Radzhputanaan ja kävi pyhiinvaellusretkellä Abu-vuoren pyhissä paikoissa. Vaelluksen henki ei antanut rauhaa hänen ruumiilleen eikä sielulleen.
Vihdoin hän kuitenkin alkoi tuntea koti-ikävää: ajatukset kääntyivät takaisin lapsuuden rauhalliseen kotiin, jonka hän oli melkein unohtanut, ja entiseen kuvittelemaansa ihannekotiin. Kun ikävä äityi liialliseksi, hän lopetti äkkiä ne vaellukset, joista oli toivonut onnettomuudelleen lievennystä, osti matkalipun ensimmäiseen Kalkuttan pikajunaan ja istuutui vaunuun syvään huoaten.
Ramesh oli jo ollut muutamia päiviä Kalkuttassa, ennenkuin rohkeni lähteä Kalitolaan. Eräänä päivänä hän uskalsi edetä aina sille kadulle, joka varrella oli asunut, ja seuraavalla iltana hän kokosi rohkeutensa ja asteli Annada Babun asunnon ovelle saakka. Kaikki ovet ja ikkunat olivat kiinni ja salvassa, eikä asukkaista näkynyt merkkiäkään. Hänen mieleensä johtui ajatus, että palvelija, Sukhan, kenties oli jätetty vartioimaan asumatonta taloa. Hän koputti ovelle useita eri kertoja huutaen palvelijaa, mutta vastausta ei kuulunut. Eräs naapuri, Tshandra Mohan, joka istui kuistikollaan tupakoiden, huusi hänelle: "Hei, Ramesh Babu, tekö siellä? Kuinka voitte? Annada Babun väkeä ei ole ketään kotona."
"Satutteko tietämään, minne he ovat matkustaneet, hyvä herra?" kysyi
Ramesh.
Tshandra Mohan: "Sitä en osaa sanoa. He ovat matkustaneet jonnekin sisämaahan, siinä kaikki, mitä tiedän."
Ramesh: "Kuka heistä on matkustanut?"