Kshemankari luki myös mielellään bengalilaisia romaaneja, ja Hemnalini toi hänelle kaikki kirjat ja aikakausjulkaisut, joita hänellä oli. Hem ihmetteli, miten terävästi vanha rouva puhui kertomuksista ja tutkielmista; hän oli aina luullut sellaisen arvostelukyvyn voivan olla ainoastaan englantilaisen kasvatuksen tuloksena. Nalinakshan äidin puheissa ilmenevä leikkisyys ja hänen hurskas elämäntapansa saivat hänet näyttämään Hemnalinin silmissä ylen ihmeelliseltä naiselta. Hänessä ei ollut mitään aivan tavallista tai sovinnaista, ja hänen kanssaan seurusteleminen muodostui Hemnalinille iloisten yllätysten sarjaksi.
YHDEKSÄSVIIDETTÄ LUKU
Kshemankari sairastui jälleen kuumeeseen, mutta tällä kertaa se ei kestänyt kauan. Tullessaan hänen toipumisaikanansa eräänä aamuna huoneeseen ja tervehdittyään häntä koskettamalla hänen jalkojansa, kuten hyvän ja kuuliaisen pojan tulee, Nalinaksha käytti tilaisuutta hyväkseen ja kehoitti äitiä sallimaan käsitellä itseänsä sairaana. Hänen tavanomainen ankaruutensa itseänsä kohtaan, huomautti poika, ei sopinut niissä olosuhteissa elävälle ihmiselle.
"Minun siis tulee luopua vanhoista tottumuksistani sinun vähitellen luopuessa koko maailmasta?" huudahti vanha rouva. "Loppukoon tämä pilanteko, rakas Nalin. Kuule äitiäsi ja mene naimisiin!"
Nalinaksha oli vaiti, ja Kshemankari jatkoi: "Näetkös, tämä vanha ruumiini ei enää kauan kestä. Minä en voi kuolla rauhallisesti, ellen sitä ennen näe sinua naimisissa. Aikaisemmin minä aina ajattelin, että sinun pitäisi ottaa vaimoksesi nuori tyttö, jota minä voisin kasvattaa niinkuin tahdon. Tänä viimeksi kuluneena sairaudenaikana minä kuitenkin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kukaan ei voi sanoa, kuinka kauan elän, enkä minä voi suinkaan pitää varmana, että jäljelläoleva aikani on pitkä. Olisi väärin, jos jättäisin sinut elämään kasvattamattoman tytön kanssa. On paljon parempi, jos nait jonkun, joka on enemmän ikäisesi. Minä olen miettinyt kaikkea tätä öisin kuumeessa maatessani. Minulla on eloisa tunne siitä, että tämä on viimeinen velvollisuuteni sinua kohtaan, ja minun täytyy elää, kunnes saan sen suoritetuksi, koska mieleni ei muuten pääsisi koskaan lepoon."
"Mutta mistä löydänkään tytön, joka on valmis tulemaan vaimokseni?" kysyi Nalinaksha.
"Senvuoksi sinun ei tarvitse vaivata päätäsi. Minä järjestän asian ja ilmoitan sinulle tuloksen aikanaan."
Kshemankari ei ollut koskaan tavannut Annada Babua, koska oli aina hänen talossa käydessään pysytellyt omissa huoneissaan. Mutta kun vanha herra tuona päivänä iltakävelyllä ollessaan poikkesi tervehtimään, hän käski sanoa haluavansa häntä puhutella ja kävi heti Annada Babun sisään astuttua suoraa päätä asiaan.
"Teidän tyttärenne", aloitti hän, "on viehättävä tyttö, ja minä olen häneen kovin mieltynyt. Te molemmat tunnette poikani Nalinin. Hänen luonteensa on moitteeton, ja lääkärinä hän on mitä parhaassa maineessa. Ettekö itsekin arvele, että teidän olisi vaikea löytää tyttärellenne parempaa puolisoa?"
"Puhutteko tosiaankin ihan vakavasti?" huudahti Annada Babu. "Sitä en ole koskaan uskaltanut toivoa. Minä pitäisin itseäni ylen onnellisena, jos saisin Nalinakshan vävykseni. Mutta mitä sanoo hän — —?"