"Nalin kyllä suostuu. Hän ei ole useimpien nykyaikaisten nuorukaisten kaltainen: hän tekee mitä äiti käskee. Missään tapauksessa hän ei kaipaa pitkiä suostutteluja! Kukapa voisikaan olla rakastumatta tuohon viehättävään tyttöön. Minä haluaisin kuitenkin nähdä heidät kihloissa mahdollisimman pian, sillä minulla kenties ei ole enää paljon elonpäiviä."
Annada Babu tuli kotiin juhlallisen mielialan vallassa ja kutsui heti
Hemin luoksensa.
"Kultaseni", aloitti hän, "minä olen vanha mies, ja terveyteni ei suinkaan ole hyvä, mutta minä en voi lähteä täältä rauhallisin mielin, ellen näe sinun olevan hyvässä turvassa. Salli minun puhua asiasta ihan avoimesti, Hem. Sinulla ei ole äitiä, ja minä tunnen olevani yksin sinusta vastuussa."
Hemnalini silmäili ihmeissään isäänsä, odottaen, mitä tuleman piti.
"Minä iloitsen tästä liitosta jo edeltäkäsin siinä määrin", jatkoi Annada, "etten voi olla siitä heti puhumatta. Pelkään vain, että voi tulla jotakin esteeksi. Asia näet on tämä, kultaseni: Nalinakshan äiti kosi sinua tänään pojallensa."
Hemnalini punastui ja sopersi: "Todellako, taatto? Mutta sehän on ihan mahdotonta."
Hemnalini joutui täydellisen hämmingin valtaan, kun isä äkkiä ilmoitti tämän kosinnan, sillä hän ei ollut milloinkaan ajatellut Nalinakshaa mieheksensä.
"Minkä tähden se on mahdotonta?" kysyi Annada Babu.
"Nalinaksha!" huudahti Hemnalini. "Kuinka se voisikaan olla mahdollista!"
Vastaus tuskin oli loogillinen, mutta se oli kaikkea logiikkaa selvempi. Hemnalini vetäytyi kuistikolle, koska tilanne uhkasi muuttua kiusalliseksi. Annada Babun toiveet murskautuivat yhdellä iskulla; tällaista vastustusta hän ei ollut odottanut. Hän oli varmasti otaksunut Hemnalinin ihastuvan kuullessaan pääsevänsä Nalinakshan vaimoksi. Tämän odottamattoman iskun huumaamana ukko tuijotteli surullisesti öljylampun lepattelevaan liekkiin mietiskellen naisen luonnon ratkaisemattomia arvoituksia ja valitellen, kuten useasti ennenkin, ettei Hemnalinilla ollut äitiä.