KAHDEKSAS LUKU
Ramesh muutti aivan pian entiseen asuntoonsa. Se väärinkäsitys, joka oli hämmentänyt hänen ja Hemnalinin välistä suhdetta, oli kerrassaan hälvennyt. Häntä kohdeltiin kuin talon omaa poikaa, hän laski leikkiä toisten keralla ja otti osaa kaikkiin juhlatilaisuuksiin.
Pitkäaikaiset rasittavat opinnot olivat tehneet Hemnalinin hentoisen näköiseksi; tuntui melkein siltä, kuin olisi kova tuulen puuska voinut murtaa hänen hoikan vartensa. Hän oli aina ollut hillitty ja vaitelias, ja hänen ystävättärensä arkailivat hänelle mitään sanoa, koska pelkäsivät hänen loukkaantuvan.
Nyt hänen ulkomuotonsa ja käytöksensä muuttuivat hämmästyttävästi muutamassa päivässä. Vieno punerrus karkoitti hänen poskiensa kalpeuden, ja jokaista sanaa säesteli katseen hilpeys. Aikaisemmin hän oli pitänyt kovin suurta vaatetukseen kohdistuvaa huomiota turhamaisuutena, jopa rikoksenakin. Jäänee ikuiseksi salaisuudeksi, mikä hänet nyt sai muuttamaan tuota seikkaa koskevia mielipiteitänsä, sillä hän ei uskonut asioitansa kenellekään.
Ramesh puolestaan oli ollut aivan yhtä vakaa ja tunnollinen. Henkeä samoinkuin ruumistakin näytti rasittavan ankara velvollisuuksien tunto. Tähdet kiertelevät vapaina ratojansa, mutta tähtitornin kaikkine kojeinensa tulee seisoa vakavana pettämättömillä perustuksillansa. Niin oli Rameshkin maailman elämän huimaavassa pyörteessä kiinteästi juurtunut kirjoihinsa ja niiden filosofiaan. Mutta nyt hänet valtasi uusi, arvaamaton hilpeys kirkastaen hänen koko olemustansa. Hänen oli tosin yhä vieläkin vaikea keksiä kärkeviä vastauksia kiusoitteleviin huomautuksiin, mutta hyväksymistänsä hän osasi ilmaista sydämellisellä kelpo naurulla. Jos hänen tukkansa ei vielä tuntenutkaan hyvätuoksuisia voiteita, ei ainakaan hänen puvussansa ollut milloinkaan moitteen sijaa. Hän näytti sekä henkisesti että ruumiillisesti reippaammalta ja sävyllisemmältä.
YHDEKSÄS LUKU
Kalkuttasta puuttuu nimenomaisesti kaikki se, mikä runoilijain mielestä välttämättä kuuluu nuoren lemmen näyttämöön. Kukkivat ashoka- ja bakul-lehdot, madabhi-pensastojen lehvärikkaus ja Intian käen huhuilu — kaikki tuo loistaa poissaollen. Sittenkään ei lemmen loihtuisa jumala väisty masentuneena tästä arkisesta, viehätyksettömästä uudenaikaisesta kaupungista. Kukapa voikaan seurata tuota jumalista nuorinta ja samalla vanhinta, kun se jousinensa seikkailee tiheimmässä katuvilinässä, väistää ankaraa raitiovaunua ja piiloutuu punaturbaaniselta poliisimieheltä?
Ramesh ja Hemnalini asuivat Kalitolan monikerroksisissa taloissa, lähimpinä naapureinansa suutari ja sekatavarakauppias, mutta siitä huolimatta heidän rakkautensa kasvoi niin soreasti kuin he olisivat asustaneet romanttisissa paimenlehdoissa. Se seikka, että heidän kohtauksensa tapahtui Annada Babun huojuvan teepöydän vaiheilla eikä lootusjärven rantamalla, ei vaikuttanut Rameshiin ollenkaan häiritsevästi. Mikään tarun paimen ei ole milloinkaan osoittanut antaumuksellisempaa hellyyttä valtiattarensa kesyä kauriinvuonaa silitellessään kuin Ramesh kutkutellessaan Hemnalinin lempikissan kaulaa, ja kun mirri sitten köyristi selkäänsä ja ryhtyi pesuhommiin, niin se oli rakastuneen nuorukaisen mielestä kaunein kaikista turkkiansa nuolevista olennoista.
Siihen aikaan, jolloin Hemnalinin kaikki ajatukset keskittyivät tutkintoon, hän oli laiminlyönyt neulomuksensa, ja senvuoksi hän nyt kävi oppimassa tätä taitoa eräältä ystävättäreltänsä. Ramesh piti ompelemista täysin tarpeettomana askareena, johon ei kannattanut kiinnittää mitään vakavaa huomiota. Kirjallisuuden yhteisellä pohjalla hän ja Hemnalini voivat ymmärtää toisiansa hyvin, mutta kun tuli kysymykseen ompeleminen, niin Rameshin täytyi vetäytyä taka-alalle.
"Minkä tähden olettekaan nykyjään niin kärkäs ompelemaan?" huudahti hän toisinaan hieman äreästi. "Se työ sopii hyvin henkilöille, joilla ei ole mitään parempaa tekemistä." Hemnalini vain hymyili ja pujotti lankaa neulansilmään.