Nabinkali: "Entä vanhempasi?"
Kamila: "Isäni ja äitini ovat molemmat kuolleet."
Nabinkali: "Siunatkoon! Mitä nyt aiot ottaa eteesi?"
Kamila: "Minä tarvitsen vain katon pääni päälle ja kaksi ateriaa päivässä. Jos löydän Benaresista kunnon ihmisiä, jotka tuon minulle antavat, niin teen työtä elatuksekseni. Minä osaan keittää."
Nabinkali oli salaa erittäin mielissään siitä, että voi saada bramaanikastiin kuuluvan keittäjättären ihan ilmaiseksi. Hän kuitenkin varoi mielihyväänsä osoittamasta.
"Me itse emme sinua tarvitse", sanoi hän, "olemme tuoneet omat bramaanipalvelijamme Bengalista. Sitäpaitsi emme voi käyttää ketään, jonka ainoana suosituksena on se, että hän on bramaani. Mieheni on hyvin vaatelias, mitä aterioihin tulee. Hyvää miespalvelijaa ei voi saada vähemmällä kuin neljältätoista rupialla kuukaudessa, ja hän tarvitsee lisäksi ravinnon ja vaatteet. Sinä olet tässä, olet bramaanityttö ja vaikeassa asemassa; ehkäpä on sittenkin parasta, että lähdet mukaamme. Meillä on paljon nälkäisiä suita ruokittavina, ja siihen kuluu joka tapauksessa paljon muonaa; jos tulee yksi lisäksi, niin se ei mitään merkitse. Työ ei tule olemaan liian raskas. Nykyjään olemme kotona vain me, mieheni ja minä. Kaikki tyttäreni ovat naimisissa, eikä heillä ole mitään hätää. Meillä on yksi ainoa poika, joka on nykyjään virkamiehenä Seradzhgandzhissa. Kaksi kuukautta sitten saimme kuvernööriltä kirjeen, jossa mainittiin hänen nimityksensä rauhantuomariksi. Minä sanoin miehelleni: 'Meidän Noton — se on hänen nimensä — ei ole pakko; miksi hän lähtisikään sinne asti? Minä kyllä tiedän, ettei monikaan onnistu saavuttamaan sellaista asemaa, mutta on liian kovaa, että poika paran on asuttava niin kaukana kotoa. Miksi? Eihän ole mitään pakkoa?' Mutta mieheni se vain sanoi: 'Hyvä isä, eihän ole siitä kysymys! Te naiset ette näitä asioita ymmärrä. Luuletko, että minä olen suotta kouluttanut Noton lakimieheksi? Se ei tule kysymykseenkään! Hänellä täytyy olla virkatoimi, sillä hänenlaisensa nuorukaiset keksivät muuten kaikenlaisia kepposia.'"
Venheet kiitivät myötätuulessa vastavirtaan, ja Benares saavutettiin muutamassa tunnissa. Koko seurue kulki erääseen kaksikerroksiseen taloon, joka sijaitsi pienessä puutarhassa kaupungin äärimmäisillä rajoilla. Neljätoista rupiaa ansaitsevasta bramaanikeittäjästä ei ollut jälkeäkään nähtävissä. Eräs palvelijoista tosin oli bramaani, mutta hän oli Orissasta, josta koillisen Intian halvimmat työläiset ovat kotoisin. Sitäpaitsi Nabinkali ajoi hänet pois joitakin päiviä Kamilan saapumisen jälkeen, palkkaa maksamatta, äkillisen kiukunpuuskan vallassa. Koska osoittautui mahdottomaksi löytää toista keittäjää neljäntoista rupian kuukausipalkalla, täytyi Kamilan ottaa huoleksensa kaikki keittiöaskareet. Nabinkali jakeli anteliaasti hyviä neuvoja. "Tiedätkö, ystäväiseni", tapasi hän Kamilaa varoitella, "Benares on huono paikka sinunlaisellesi nuorelle tytölle. Et saa lähteä milloinkaan yksin laadulle. Kun menen Gangesiin kylpemään tai rukoilemaan Bishveshvarin kuvaa, otan sinut mukaani."
Hän piti tarkoin huolta siitä, ettei Kamila pääsisi hänen kynsistänsä luiskahtamaan. Tytöllä ei tosiaankaan ollut milloinkaan tilaisuutta tavata kaltaisiansa. Talousaskareihin kului koko päivä, ja illalla Nabinkali kertoi lukemattomista koruistansa ja jalokivistänsä, kulta- ja hopea-astioistansa ja upeista brokadeistansa, joita ei ollut ottanut mukaansa Benaresiin, koska pelkäsi varkaita.
"Mieheni ei ole tottunut syömään messinkiastioista ja oli aluksi aina tyytymätön. Hän sanoi: 'Mitä se haittaa, vaikka joitakin kappaleita varastetaankin? Voimmehan ostaa kohta uusia sijaan.' Minä en kumminkaan voinut suostua sellaiseen rahantuhlaukseen. Kärsin mieluummin vähän aikaa puutetta. Kotipuolessa meillä on iso talo ja palvelijoita kokonainen liuta, niin paljon, etten lukumäärää tiedä, mutta emmehän me voi kuljettaa mukanamme kahta-kolmeakymmentä henkeä. Mieheni tahtoi vuokrata täältä läheltä erikoisen rakennuksen niitä varten, mutta minä sanoin 'ei', minä en voinut sitä sietää. Tässä on hyvä tilaisuus saada elää hieman hiljaisemmin. Minulla ei olisi yön lepoa eikä päivän rauhaa, jos olisi niin paljon palvelijoita ja huoneita silmällä pidettävänä." Ja niin edespäin aina pahoinvointiin asti.