Kamilan elämä Nabinkalin talossa oli kuin matalaan, mutaiseen lammikkoon suljetun kalan. Hänen ainoa pelastuksensa oli pakeneminen, mutta siitä ei voinut olla puhettakaan niin kauan kuin hän ei tietänyt, minne paeta. Hänen äskeinen vaelluksensa oli hänelle osoittanut, kuinka kaamealta maailma öiseen aikaan näyttää, ja hän säikkyi ajatellessaan toista samanlaista retkeä kohti tuntemattomia kohtaloita.
Omalla omituisella tavallaan Nabinkali tosin piti Kamilasta, mutta hänen kiintymyksensä ilmeni epämiellyttävässä muodossa. Hän oli tullut tytön avuksi hädän hetkenä, mutta teki hänelle vaikeaksi tuntea vastaavaa kiitollisuutta, joten Kamila viihtyi paljoa paremmin talousaskareita toimitellessaan kuin ikävystyttävinä lomahetkinä, jotka hänen oli pakko viettää Nabinkalin seurassa.
Eräänä aamuna eukko huusi hänet luoksensa ja piti hänelle seuraavan puheen: "Kuulehan, neitiseni, mieheni ei voi tänään oikein hyvin, joten hänen pitää saada ohukaisia tavallisen ruokansa asemesta. Sinun ei kumminkaan tarvitse siinä tuhlata niin summattomasti voinsulaa. Myönnän mielelläni, että olet hyvä keittäjätär, mutta minun on mahdoton ymmärtää, mitä teet niin paljolla voilla. Siinä suhteessa Urija oli sinua etevämpi. Hän käytteli voita hänkin, se on selvää, mutta ruoassa sitä tuskin maistoi."
Kamila ei koskaan vastustellut; saatuaan nuhteita hän jatkoi rauhallisesti työtänsä, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut. Tänä aamuna loukkaus kuitenkin koski häneen kipeästi, ja hän hautoi sitä mielessään samalla kuin puhdisteli vihanneksia. Hän oli parhaillaan ehtimässä siihen päätelmään, että maailma on iloton paikka ja elämä rasittava taakka, kun hänen korvansa samassa tavoittivat jotakin, mikä herätti hänen huomiotansa. Nabinkali oli kutsunut palvelijan luoksensa antaakseen hänelle määräyksiä, ja Kamila kuuli hänen sanovan:
"Kuule, Tulsi, juokse nopeasti kaupunkiin ja nouda tohtori Nalinaksha; sano hänelle, että isäntäsi on sairastunut."
Tohtori Nalinaksha! Auringonsäteet karkeloivat Kamilan silmissä kuin kultaiset, näkymättömien sormien koskettelemat luutunkielet. Hän heitti vihannekset käsistään ja asettui keittiön ovelle väijymään alastulevaa Tulsia. Kohta hänen ilmaannuttuaan näkyviin Kamila tiedusteli', minne hän oli menossa.
"Minä menen hakemaan tohtori Nalinakshan", vastasi Tulsi.
"Kuka hän on?"
"Hänkö? Pian kaikkein paras tohtori koko paikkakunnalla."
"Missä hän asuu?"