Tulsi: "Epäilemättä; hän on bramaani, Tshaturdzheja."
Tulsi pelkäsi emännän hänet keksivän, jos hän jatkaisi keskustelua, ja poistui nopeasti Kamilan luota.
Kamila meni suoraa päätä Nabinkalin luo, sanoi saaneensa työnsä valmiiksi ja haluavansa lähteä peseytymään Dashashvamedh Ghatille Gangesin rantaan.
Nabinkali: "Se on tänään aivan mahdotonta. Mieheni on sairaana; voidaan tarvita yhtä ja toista. Miksi tahdot juuri tänään sinne lähteä?"
"Olen vast'ikään kuullut, että eräs sukulaiseni, jonka kovin mielelläni kohtaisin, on Benaresissa."
Nabinkali: "Ei, kiitoksia! Niin tuhma en ole! Kuka sen on sinulle sanonut? Tulsi, kukapa muu? Nytpä sanon sinulle jotakin, neitiseni: niin kauan kuin olet talossani, et lähde yksin ulos, et peseytymään etkä sukulaisia kaupungista ilminuuskimaan. Se ei käy päinsä, ja minä pidän huolta siitä, ettei niin tapahdu."
Portinvartija sai tehtäväkseen ajaa muitta mutkitta Tulsin tiehensä ja olla sallimatta hänen milloinkaan enää näyttäytyä talossa; toisia palvelijoita taas ankarasti kiellettiin juttelemasta Kamilan kanssa.
Kamila oli ollut kärsivällinen niin kauan kuin ei tietänyt mitään varmaa Nalinakshasta, mutta nyt hänen mielensä alkoi kuohua. Hänestä tuntui sietämättömältä jäädä hetkeksikään vieraan katon alle, kun hänen oma puolisonsa asui samassa kaupungissa. Hän suoritti töitänsä yhä huolimattomammin, ja Nabinkali moitti jokaisesta laiminlyönnistä.
"Kuulehan, neitiseni", sanoi hän, "sinun käyttäytymisesi ei minua miellytä. Alatko jurotella? Sinulla on vapaus paastota, jos niin haluat, mutta meillä ei ole vähintäkään halua kuolla nälkään. Se, mitä nykyjään keittelet, ei kelpaa syötäväksi."
"Minä en voi enää tehdä työtä teille", vastasi Kamila. "En voi sitä kestää. Päästäkää minut menemään."