"Vain niin!" ivaili Nabinkali. "Se siitä nykyaikana palkaksi, kun ihmisille hyvää tekee! Ajattelehan, että minä lähetin pois vanhan kelpo bramaanin vain saadakseni sijaa sinulle, ja nyt hän on tiessään, taivas tiesi missä, huuletko riittävän, että tulet muitta mutkitta sanomaan: 'Päästäkää minut menemään!' Koetappas vain juosta tiehesi, niin näet, eikö poliisi pian ole kintereilläsi. Minun poikani on tuomari, ja moni on jo joutunut hirsipuuhun hänen määräyksestänsä. Sinun ei tarvitse yrittää juonitella kanssani. Olet kai kuullut Gadasta? Hän oli hävytön herrallensa, ja me annoimme hänelle läksytyksen; hän istuu vielä nytkin vankilassa! Meitä sinä et pidä pilkkanasi!"
Gadan tarina oli ihan tosi. Mies parka oli tuomittu vankeuteen, koska häntä syytettiin kellon varastamisesta.
Kamila ei tietänyt mitään neuvoa. Nyt, kun näytti siltä, että elämän onni oli hänen ulottuvillansa, hänen kätensä olivat kahlehditut. Kohtalo oli leikkinyt säälimätöntä leikkiä. Neljän seinän sisäpuolelle vangitun vaivalloinen elämä kävi sietämättömäksi. Saatuaan ilta-askareensa suoritetuiksi hän tavallisesti otti huivin hartioillensa ja lähti ulos puutarhaan, kylmään yöilmaan. Siellä hän asettui muurin kupeelle ja tuijotteli kaupunkiin johtavalle tielle. Hänen kiihkeä halunsa saada palvella omaa miestänsä ajoi hänen ajatuksensa liikkumaan tuota autiota, pimeätä katua pitkin etsien taloa, jota hän ei ollut milloinkaan nähnyt. Niin hän seisoi usein tuntikausia liikahtamatta. Vihdoin hän kumarsi syvästi kunnioittaen ja vetäytyi huoneeseensa.
Pian häneltä kuitenkin riistettiin tämäkin vähäinen lohdutus, tämä mitätön vapauden jäännös. Eräänä iltana Nabinkalin mieleen johtui kutsua hänet luoksensa päivätyön päätyttyä. Palvelija palasi ilmoittaen, ettei bramaanityttöä löytynyt mistään.
"Tarkoitatko, että hän on minulta karannut?" huudahti Nabinkali, tempasi lampun ja tarkasti itse koko talon löytämättä kumminkaan jälkeäkään Kamilasta.
Nabinkali lähti miehensä Mukunda Babun luo — hän istui parhaillaan tupakoiden, silmät puoliummessa — ja ilmoitti hänelle, että Kamila oli kaikesta päättäen karannut. Mukunda Babu ei ollut siitä millänsäkään. "Minähän kielsin häntä", mutisi hän unisesti, "hän on tottelematon olento. Onko hän vienyt mitään mukanansa?"
"Huivia, jonka olen hänelle antanut lämpimiksi, ei ole hänen huoneessansa. En ole vielä katsonut, puuttuuko muutakin."
"Ilmoita poliisille", lausui hänen miehensä asiallisesti. Eräs palvelijoista lähetettiin sanaa viemään, lyhty mukanansa. Sillävälin oli Kamila palannut sisään ja näki, kuinka Nabinkali käänsi hänen huoneessaan kaikki ylösalaisin saadakseen varmuuden siitä, oliko jotakin varastettu.
"Mitä juonia sinulla nyt on? Missä olet ollut?" huusi hän kohta Kamilan nähtyänsä.
"Minä olin puutarhassa kävelemässä saatuani päivätyön tehdyksi."