Kukaan ei kysynyt Kamilalta, miksi hän oli paennut tai missä hän oli niin kauan viipynyt; tuntuipa kerrassaan siltä, kuin hän olisi seurannut perhettä matkalla Benaresiin. Ainoastaan Umin hoitajatar, Latshmania, aikoi esittää hänelle lempeitä nuhteitansa, kun setä samassa työnsi hänet syrjään ja kehoitti olemaan asiaa mainitsematta.
Sailadzha vaati Kamilaa kanssansa nukkumaan sen yön. Hän kietoi käsivartensa Kamilan kaulaan, puristi hänet rintaansa vasten ja silitteli hellästi hänen tukkaansa. Hyväilevä kosketus oli sanaton kehoitus: Kamilan piti ilmaista murheellinen salaisuutensa.
"Mitä te kaikki ajattelittekaan, didi?", kysyi Kamila. "Ettekö olleet vihaiset minulle?"
"Emmehän toki niin tuhmia olleet, että olisimme sinulle vihoitelleet", vastasi Saila. "Me tiesimme, ettet olisi milloinkaan ryhtynyt niin kamalaan tekoon, jos sinulla olisi vielä ollut jokin muu keino jäljellä. Ainoastaan se ajatus, että taivas oli määrännyt sinulle sellaisen kärsimyksen, sai meidät murheellisiksi. Kuinka käsittämätöntä, että rangaistuksen piti kohdata sinua, joka et missään tapauksessa voinut olla vikapää!"
"Haluatko kuulla koko tarinan, didi?" kysyi Kamila.
"Haluanpa tietenkin, kultaseni", vastasi Saila hellästi.
"En tiedä, miksi en voinut jo ennen sitä sinulle kertoa; minulla ei ollut silloin aikaa harkita asioita loppuun asti. Se tuli niin äkillisenä iskuna, että ajattelin olevan mahdotonta enää katsoa teitä silmiin. Minulla ei ole äitiä eikä sisarta, didi, mutta sinä olet minulle sekä äiti että sisar, ja senvuoksi kerron sinulle tarinan; muuten en kertoisi sitä kenellekään."
Kamila nousi istumaan, koska tunsi mielensä niin kiihtyneeksi, ettei voinut jäädä pitkäksensä. Sailadzhakin nousi ja istuutui vastapäätä, ja siihen asentoon he jäivät Kamilan kertoessa koko elämäntarinansa naimisiinmenosta alkaen.
Kun hän mainitsi, ettei ollut ennen vihkimistä eikä hääyönäkään sulhastansa katsonut, niin Saila keskeytti kertomuksen:
"Enpä ole koskaan tavannut sinunlaistasi tuhmaa tyttöä! Minä menin naimisiin nuorempana kuin sinä. Mutta älä luule, että olin liian ujo silmäilläkseni sulhastani!"