"Ei se ujoudesta johtunut, didi", virkkoi Kamila. "Minä näes olin jo ehtinyt melkein naimaiän ohi, kun yht'äkkiä löytyi minulle mies, ja toiset tytöt kiusoittelivat minua kamalasti. Osoittaakseni, etten tuntenut itseäni ylen onnelliseksi saadessani miehen inhalla iälläni minä en luonut häneen silmäystäkään. Meninpä niinkin pitkälle, että pidin julkeana ja sopimattomana ollenkaan hänestä välittää, ajatuksissanikaan. Nyt saan kärsiä siitä hyvästä."
Kamila oli hetkisen vaiti ja jatkoi sitten: "Minä kerroin sinulle jo kerran aikaisemmin, kuinka me pelastuimme, kun venhe häiden jälkeen kumoutui; mutta silloin, asiasta kertoessani, minä en tietänyt, että se mies, joka oli minut pelastanut, jonka haltuun olin antautunut siinä uskossa, että hän oli mieheni, ei ollutkaan vihitty puolisoni!"
Sailadzha säpsähti, siirtyi kohta Kamilan viereen ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa. "Sinä raukka, mitä kaikkea oletkaan kokenut! Nyt ymmärrän kaikki. Kuinka kauheata!"
"Niin, didi", virkkoi Kamila, "se oli kauheata! Ja kun ajattelee, että olisin voinut hukuttautua ja vapautua kaikesta — —"
"Eikö Ramesh Babukaan saanut tietää, kuinka asian laita todellisuudessa oli?" kysyi Sailadzha.
"Eräänä päivänä, vähän aikaa häiden jälkeen", jatkoi Kamila, "hän nimitti minua 'Susilaksi', ja minä sanoin hänelle: 'Miksi nimität minua Susilaksi, vaikka nimeni on Kamila?' Minä tiedän nyt, että hän varmaan silloin huomasi erehdyksensä; mutta minä en voi katsoa ketään silmiin, kun vain ajattelenkin niitä aikoja, didi." Kamila vaikeni jälleen.
Kappale kappaleelta Sailadzha houkutteli hänestä koko tarinan.
Kaikki kuultuansa hän sanoi Kamilalle: "Se oli kauheata sinulle, kultaseni, mutta sittenkin oli luullakseni onni, että jouduit Ramesh Babun etkä kenenkään muun hoiviin. Ramesh Babu raukkaa minun tulee sittenkin sääli! — Mutta nyt on jo kovin myöhä, Kamila, nyt sinun pitää nukkua. Sinä olet valvonut ja itkenyt niin monta yötä, että näytät kerrassaan sairaalta. Huomenna päätämme mitä on tehtävä."
Kamilalla oli mukanansa se kirje, jonka Ramesh oli kirjoittanut Hemnalinille. Seuraavana aamuna Sailadzha keskusteli isänsä kanssa ja ojensi hänelle kirjeen.
Setä asetti lasit nenällensä ja luki kirjeen erittäin hitaasti; sitten hän pisti sen takaisin kuoreen ja sanoi tyttärellensä: "Niin, mitä nyt teemme?"