"Kuulehan, taatto", sanoi Saila, "Umi on vilustunut ja yskii; minä tahtoisin kutsua tohtori Nalinakshan. Hänestä ja hänen äidistänsä puhutaan paljon täällä Benaresissa, mutta koskaan ei saa häntä näkyviinsä."
Tohtori tuli potilasta katsomaan, ja Saila oli ylen utelias näkemään tohtoria.
"Tulehan, Kamila", huusi hän. Mutta Kamila, joka Nabinkalin talossa oli tuskin kyennyt hillitsemään näkemishaluansa, oli nyt niin arka, ettei voinut paikaltansa nousta.
"Kamila, heittiö", huusi Saila, "minä en voi tuhlata enempää aikaa kanssasi. Umia ei vaivaa juuri mikään, eikä tohtori ole täällä kauan. Minä en näe häntä ollenkaan, jos jään tänne ja yritän saada sinut lähtemään mukaani." Hän suorastaan veti Kamilan mukanansa ovelle.
Nalinaksha tutki Umin keuhkot huolellisesti sekä rinnan että selän puolelta, kirjoitti määräyksen ja lähti.
"Sinulla on onnea, Kamila", virkkoi Saila, "kaikessa onnettomuudessasi.
Sinun on vain odotettava kärsivällisesti päivä tai pari, kultaseni. Me
toimitamme asiasi kuntoon. Sillävälin me tarvitsemme alinomaa tohtoria
Umin vuoksi, jottet sinä jää ihan hänestä eristetyksi!"
Eräänä päivänä setä itse lähti tohtoria hakemaan ja valitsi huolellisesti sellaisen ajan, jolloin Nalinaksha ei ollut kotona. Palvelija ilmoitti herran lähteneen ulos. "Eipä haittaa", virkkoi setä, "emäntäsi on kotona. Sano hänelle, että minä olen täällä, vanha bramaani, joka haluaa tavata hänet."
Hänet vietiin Kshemankarin luo, jolle hän esittäytyi seuraavaan tapaan:
"Teistä kuulee Benaresissa paljon puhuttavan, maammoseni, ja senvuoksi olen tullut hankkimaan itselleni ansiota näkemällä teidät. Minulla ei ole mitään muuta syytä teitä häiritä. Pieni tyttärentyttäreni on kipeä, ja minä tulin hakemaan poikaanne, mutta hän ei ole kotosalla. Minusta tuntui välttämättömältä käydä osoittamassa teille kunnioitustani ennenkuin poistun."
"Nalin palaa kyllä pian", sanoi Kshemankari, "ettekö istuudu hetkeksi odottamaan? Tulee jo myöhä; enkö saa tarjota teille jotakin syötävää?"