"Olisin voinut sanoa ennakolta", virkkoi setä, "etten teidän luotanne lähde nälkäisenä. Ihmiset arvaavat minut nähdessään heti, että minä pidän hyvistä pöydän antimista, ja suosivat pientä heikkouttani."
Kshemankari ihastui kovin saadessaan setää kestitä. "Teidän pitää tulla huomenna päivälliselle luokseni", sanoi hän. "Tänään en tietänyt teitä odottaa, joten minulla ei ole paljoakaan teille tarjottavaa."
"Älkääpä unohtako ukkoa, kun niin pitkälle ehditään", sanoi setä. "Minä asun tässä aivan likellä. Jos haluatte, otan palvelijanne mukaani ja neuvon hänelle asuntoni."
Parin tämänlaatuisen luonakäynnin jälkeen sedästä tuli tervetullut vieras Nalinakshan taloon.
Eräänä päivänä Kshemankari kutsutti luoksensa poikansa ja sanoi hänelle: "Kuulehan, Nalin, ystävältämme Tshakrabarttilta et saa ottaa mitään maksua."
Setä nauroi. "Hän tottelee äitinsä käskyjä, vaikka ei ole vielä niitä kuullutkaan. Hän ei ole ottanut minulta mitään. Jalomieliset tuntevat köyhän miehen hänet nähdessään."
Isä ja tytär kypsyttelivät suunnitelmiansa vielä pari päivää. Sitten setä eräänä aamuna sanoi Kamilalle: "Tulkaahan, lapsukaiseni, meidän täytyy mennä kylpemään; tänään on dasasvamedh-juhla."
"Tule sinäkin, didi", sanoi Kamila Sailalle.
"Minä en voi lähteä, kultaseni", sanoi Saila, "Umi ei voi oikein hyvin."
Kuljettaessaan Kamilan kylpyportailta takaisin setä valitsi toisen tien kuin tultaessa.