"Se ilahduttaa minua", virkkoi Kshemankari. "Minä en näe enää ilman laseja, ja sinä voit lukea minulle."
"Minä olen oppinut keittämään ja suorittamaan talousaskareita", ehdotteli Kamila.
"Niin tosiaan", virkkoi Kshemankari, "ulkomuotosi pettäisi kovin, ellet osaisi keittää. Tähän saakka minä olen keittänyt Nalinille, ja kun olen sairaana, hän mieluummin keittää itse kuin suostuu syömään jonkin toisen keittämää. Tästä lähtien pidän sinun avullasi huolta siitä, ettei hän enää pääse keittämään, ja ellen minäkään satu siihen kykenemään, olen iloinen, jos voit valmistaa minulle yksinkertaista ruokaa. Tulehan, lapsukaiseni, minä näytän sinulle varastohuoneeni ja keittiöni." Hän lähti kuljettamaan Kamilaa pienen kotinsa näyttämön taakse.
Kamila piti tilaisuutta sopivana sydämensä toivomuksen ilmaisemiseen ja kuiskasi: "Sallittehan minun keittää tänään, maammoseni."
Kshemankari hymyili. "Varastohuone ja keittiö ovat emännän valtakunta. Minun on täytynyt tässä maailmassa luopua paljosta, mutta nämä asiat liittyvät kiinteästi jokapäiväiseen elämääni. Olkoon menneeksi, pidä sinä huolta keittämisestä tänään ja vielä pari päivää eteenpäinkin; ajan pitkään sinä epäilemättä otat koko työni suorittaaksesi. Sittenpä minulla on aikaa hartaudenharjoituksiin. Olen kerrassaan iloinen vapautuessani vähäksi aikaa tuosta alinomaisesta vastuunalaisuudesta. Emännän elämä on muutakin kuin pelkkiä ruusuja ja kukkasia!"
Kun Kamila oli täysin perehdytetty keittiöosaston salaisuuksiin, lähti Kshemankari rukouskammioonsa ja jätti tytön asiaksi käytännöllisesti osoittaa emännänkykyjänsä.
Kamila suoritti kaikki valmistelut perinpohjaisesti kuten ainakin. Hän sitoi sarinsa irrallisen kulman vyötäisilleen, kokosi hiuksensa ja ryhtyi työhön.
Nalinakshalla oli tapana kotiin tullessaan aina pistäytyä katsomassa äitiänsä, ennenkuin ryhtyi mitään muuta tekemään, sillä äidin terveydentila huolestutti häntä alinomaa. Kun hän tänä aamuna astui taloon, ilmoittivat hänelle korvat ja nenä, että keittäminen oli täydessä käynnissä. Otaksuen äitinsä olevan keittiössä hän meni sinne ja jäi ovelle seisomaan.
Askelten äänen säpsähdyttämänä Kamila kääntyi ja seisoi Nalinakshaa vastapäätä. Kauha putosi hänen kädestänsä, ja hän yritti turhaan peittää kasvojansa — unohti, että oli sitonut _sari_n kulman vyötäisillensä. Ennenkuin hän ehti saada sen irti ja vetää kasvoillensa, oli Nalinaksha, yhtä hämmästyneenä kuin hänkin, kääntynyt ja poistunut.
Kamilan käsi vapisi, kun hän jälleen tarttui kauhaan.