Seuraavan päivän iltapuolella Annada Babu ja Hemnalini parhaillaan valmistautuivat lähtemään Nalinakshan taloon, kun samassa pysähtyivät vaunut oven eteen ja eräs Nalinakshan palvelijoista, ajoistuimelta laskeutuen, ilmoitti emäntänsä saapuneen. Annada Babu kiiruhti auttamaan Kshemankaria hänen astuessaan vaunuista ja tervehti häntä sanoen: "Meillä on erinomainen onni."
"Minä tulin antamaan siunaukseni tyttärellenne", sanoi vanha rouva astuessaan sisään. Annada Babu opasti hänet oleskeluhuoneeseen ja pyysi häntä istuutumaan sohvaan hetkiseksi odottamaan, kunnes hän kutsuisi Hemnalinin. Hemnalini oli parhaillaan viimeistelemässä pukeutumistansa, mutta kun kuuli Kshemankarin saapuneen, kiiruhti heti häntä tervehtimään.
"Olkoon elämäsi pitkä ja onnellinen!" sanoi Kshemankari. "Ojennahan kätesi, lapsukaiseni." Hän asetti kultaisen rengasparin Hemnalinin ranteisiin; isot renkaat riippuivat irrallaan tytön laihoilla käsivarsilla.
Hemnalini heittäytyi jälleen kunnioittavasti Kshemankarin eteen, joka otti hänen kasvonsa kämmentensä väliin ja suuteli hänen otsaansa. Tämä siunaus ja sen antamisessa ilmenevä hellyys täytti Hemnalinin onnenmaljan reunoja myöten. "Ja nyt", kääntyi Kshemankari puhuttelemaan Annada Babua, "pitää teidän molempain tulla huomenna aamiaiselle luokseni."
Seuraavana päivänä isä ja tytär joivat teetä puutarhassa, kuten olivat tottuneet Benaresissa tekemään. Hemnalinin kihlauksen aiheuttama ilo oli luonut Annada Babun riutuneisiin piirteisiin muinaista raikkautta, ja kun hän silloin tällöin katsahti tyttärensä kirkkaan rauhallisiin kasvoihin, niin hänestä tuntui siltä, kuin olisi hänen vaimo-vainajansa autuas henki laskeutunut hänen tyttärensä vaiheille hilliten ilon yltäkylläisyyttä heittämällä sen yli hienon kyynelharson.
Annada Babua vaivasi se ajatus, että oli jo aika varustautua lähtemään Kshemankarin taloon ja että viivyttely merkitsi myöhästymistä. Hemnalini vakuutteli yhä, että aikaa oli runsaasti — kello oli toisiaankin vasta kahdeksan — mutta Annada pysyi lujana vakaumuksessaan, että valmistuksiin kului aikaa ja että oli parempi saapua liian varhain kuin liian myöhään.
Sillävälin saapuivat ajopelit, matkatavaroita katolla, talon eteen siihen pysähtyen. "Sehän on Dzhogen!" huudahti Hemnalini kiiruhtaen puutarhan portille. Vaunuista astui tosiaankin Dzhogendra, joka näytti erittäin hilpeältä ja tervehti sisartansa mitä sydämellisimmin.
"Oletko tuonut jonkun mukanasi?" kysyi Hemnalini.
"Olenpa niinkin", nauroi Dzhogendra, "minä olen tuonut taatolle joululahjan."
Vaunuista sukelsi nyt näkyviin Ramesh. Hänet nähtyänsä Hemnalini kääntyi ja pakeni minkä ennätti.