Kshemankari: "Minä kävin eilen heidän luonansa, lahjoitin Hemnalinille pari rannerengasta ja annoin hänelle siunaukseni; nyt on Annada Babun vuoro. Älä siis viivy kauan. He tulevat ennen aamiaista."
Vanha rouva lähti kylpemään. Nalinaksha asteli hitaasti pois, pää painuksissa, mietteissään.
KAHDEKSASKUUDETTA LUKU
Paetessaan Rameshin näkyvistä Hemnalini juoksi huoneeseensa ja istuutui rauhoittumaan. Ensi kiihtymyksen lauettua tunkihe mieleen häpeäntunne. "Miksi en voinut kohdata Ramesh Babua malttiani menettämättä?" mietti hän. "Miksi minun pitikään käyttäytyä niin surkeasti, kun hän yht'äkkiä seisoi edessäni? Enhän voi enää ollenkaan luottaa siihen, että kykenen tunteitani hillitsemään. Minun täytyy varoa toiste osoittamasta sellaista ryhdittömyyttä." Hän kokosi voimansa, nousi, avasi oven ja päätti lähteä jälleen tapaamaan Ramesh Babua miettien mielessään: "Tällä kertaa en pakene; hillitsen tunteeni."
Samassa hänen mieleensä johtui jotakin. Hän palasi huoneeseensa, otti lippaasta sen rannerengasparin, jonka Kshemankari oli hänelle lahjoittanut; siten varustettuna hän astui pää pystyssä puutarhaan, valmiina ottamaan vastaan, mitä tuleman piti.
Ensimmäinen henkilö, jonka hän kohtasi, oli hänen isänsä. "Minne olet menossa, Hem?" kysyi Annada Babu.
"Eikö Ramesh olekaan täällä? Missä on Dzhogen?" kysyi Hemnalini.
"He lähtivät yhdessä pois." Hemnalini tunsi mielensä keventyvän, kun ei tarvinnut asettaa itsensähillitsemiskykyä kokeen alaiseksi.
"Niin, ja nyt — —", jatkoi Annada Babu.
"Minä lähden kanssasi, taatto", sanoi Hemnalini. "Kylpemiseen ei kulu pitkää aikaa. Sinä voit jo tilata vaunut."