Hemnalinissa tapahtunut äkillinen muutos, hänen luonnoton intonsa päästä mahdollisimman pian Kshemankarin luo ei jäänyt Annada Babulta huomaamatta ja lisäsi hänen levottomuuttansa. Hemnalini peseytyi ja pukeutui kiireesti ja tuli sitten kysymään, olivatko vaunut jo saapuneet.
"Ei vielä", vastasi hänen isänsä. Hemnalini lähti kävelemään puutarhaan
Annada Babun istuessa kuistikolla päätänsä hieroskellen.
Oli vasta puoli yksitoista, kun he saapuivat Nalinakshan taloon, eikä tohtori ollut vielä palannut sairaskäynneiltänsä. Niin ollen jäi Kshemankarin asiaksi keskustella vieraiden kanssa. Hän alkoi jutella Annada Babun kanssa laveasti hänen terveyttänsä ja sukuansa koskevista seikoista luoden samalla syrjäsilmäyksen Hemnaliniin. Hän ihmetteli, ettei tyttö näyttänyt iloisemmalta. Tulossaolevan onnellisen tapahtuman olisi pitänyt kohottaa hänen kasvoillensa aamuruskoa muistuttava ruusuinen hohtelu. Sensijaan ne näkyivät olevan huolen pilvien peitossa.
Kshemankari oli luonnostaan herkkätunteinen, ja Hemnalinin iloton ilme masensi hänen mieltänsä. "Useimmat tytöt", ajatteli hän, "pitäisivät itseänsä erittäin onnellisina saadessaan Nalinin, mutta ylenmääräinen sivistys on nähtävästi pannut tämän pään niin pyörälle, että hän luulee itseänsä liian hyväksi; muulla tavoin en voi selittää hänen painostunutta ja hajamielistä ilmettänsä. Oma syyni: minä olen vanha eukko ja kärsimätön; en jaksanut odottaa toiveitteni toteutumista. Minä järjestin asiat niin, että Nalin sai morsiamekseen tytön, joka ei enää ole mikään lapsi, enkä yrittänytkään ottaa selkoa hänen todellisesta luonteestansa. Ikävää, etten ehtinyt häneen paremmin tutustua; mutta minunhan on jo aika jättää hyvästi kaikki maalliset asiat." Nämä ajatukset häiritsivät Kshemankaria hänen jutellessaan Annada Babun kanssa, joten hänestä tuntui yhä hankalammalta pitää keskustelua käynnissä. Vihdoin hän ilmaisi salaiset ajatuksensa. "Oikeastaan", sanoi hän, "ei ole mitään syytä kiirehtiä häiden viettämistä. He ovat kumpikin kyllin iäkkäät tietääkseen mitä tahtovat; ei maksa vaivaa heitä ahdistella. Minä en tiedä, mitä Hemnalini ajattelee, mutta Nalinista voin sanoa, ettei hän ole siihen ajatukseen vielä oikein tottunut." Hänen sanansa olivat tarkoitetut etupäässä Hemnalinille; tyttö tuntui olevan kahdella päällä, ja Kshemankari ei halunnut vieraittensa saavan sellaista käsitystä, että hänen poikansa oli ylen iloinen ajatellessaan tulevaa avioliittoansa.
Hemnalini oli aloittanut päivänsä väkinäisen iloisuuden tilassa, ja tulos oli aivan toisenlainen kuin hän oli ajatellut. Lyhytaikainen hilpeys vaihtui täydelliseksi uupumukseksi. Kshemankarin taloon astuessaan hän oli tuntenut äkillistä pelonkauhua, ja se uusi elämänpolku, jota hänen oli lähdettävä kulkemaan, näkyi hänen mielessänsä kivisenä, jyrkkänä ja loppumattomana. Vanhusten lausuessa toisilleen kohteliaisuuksia Hemnalini joutui epäilysten valtaan, ja tuloksena oli, että hänessä taisteli kaksi vastakkaista tunnetta, kun Kshemankari näytti kylmenevän koko naimissuunnitelmalle. Toisaalta vapauttaisi pikainen naimisiinmeno hänet levottomuuden ja epäröimisen tilasta, ja siksi hän toivoi kihlausasian tulevan nyt lopullisesti ratkaistuksi; mutta toisaalta se vihjaus, että koko suunnitelmasta sopi vielä luopua, synnytti hetkellistä helpotuksen tunnetta.
Merkitsevän lausuntonsa jälkeen Kshemankari oli luonut Hemnaliniin pikaisen silmäyksen ja huomannut sanojensa vaikutuksen. Hänestä näytti siltä, että tytön ilme oli käynyt levollisemmaksi, ja samassa hänen sydämensä paatui Hemnalinille. "Minä olin myydä Nalinini kovin huokeasta"? ajatteli hän iloiten siitä, että poikansa viipyi niin kauan.
"Tämä on ihan Nalinakshan tapaista!" jatkoi hän, yhä Hemnalinille puhuen. "Hän tietää varsin hyvin, että te tulette tänään, mutta siitä huolimatta hänestä ei näy vielä jälkeäkään. Hän olisi varsin hyvin voinut vähentää töitänsä tänään. Jos minä voin hiemankaan huonosti, niin hän jättää sairaskäyntinsä ja jää kotiin, miten paljon siten menettäneekin!"
Sitten Kshemankari pyysi anteeksi, että täytyi lähteä katsomaan, millä asteella aterian valmistus oli. Hänen tarkoituksensa oli jättää Hemnalini Kamilan huostaan saadakseen itse jutella kahden kesken vanhan herran kanssa.
Ruoka kiehua porisi hiljaisella tulella valmiiksi keitettynä, ja Kamila istui keittiön nurkassa niin syviin mietteisiin vaipuneena, että Kshemankarin äkkiä sisään astuessa säpsähti ja hypähti seisaalleen, hämillään ja hymyillen.
"Sinäpä näytät olevan uutterissa keittopuuhissa, lapsukaiseni", virkkoi vanha rouva.