Kamilan ennakkoluulot hälvenivät kerrassaan. "Onko tosiaankin mahdollista, että sinä voit minusta pitää, didi?" kysyi hän. "Minä olen kovin tuhma."
Hemnalini hymyili. "Kunhan opit minut tuntemaan, niin huomaat, että minäkin olen kovin tuhma. Minä tiedän vain muutamia kirjoista oppimiani asioita, ja senvuoksi tahtoisin sinun pysyvän aina luonani, jos minä tulen tähän taloon. Minua peloittaa hirveästi se ajatus, että minun pitäisi yksin hoitaa taloutta."
"Jätä se kokonaan minun huolekseni", sanoi Kamila lapsellisen koruttomasti. "Minä olen suorittanut sellaisia töitä pienestä pitäen. Minä en pelkää mitään sellaista. Me hoidamme talouden yhdessä, kuin sisaret ainakin. Sinä teet hänet onnelliseksi, ja minä pidän huolta teistä kummastakin."
"Miten onkaan, kultaseni", virkkoi Hemnalini sitten, "sinä et ole koskaan kunnolla nähnyt miestäsi; voitko vielä muistaa, minkä näköinen hän oli?"
Kamila ei vastannut suoraan tuohon kysymykseen. "Minä en silloin tietänyt, että minun olisi pitänyt painaa hänen kuvansa mieleeni, didi. Setä Tshakrabarttin luona serkkuni Saila ja minä tulimme hyviksi ystäviksi. Minä näin, miten hän oli kiintynyt mieheensä, ja se avasi minun silmäni. Minä en ole oikeastaan koskaan nähnyt miestäni, mutta siitä huolimatta aloin häntä sydämestäni rakastaa ja kunnioittaa. Jumala palkitsi minun uskollisuuteni, sillä minulla on nyt mielessäni selvä kuva miehestäni. Hän tosin ei ole koskaan löytänyt minusta vaimoaan, mutta minusta näyttää siltä, kuin olisin löytänyt hänestä mieheni."
Kertomus Kamilan uskollisesta kiintymyksestä löysi vastakaikua Hemnalinin sydämestä. "Minä ymmärrän hyvin mitä tarkoitat", sanoi hän vähäisen vaitiolon jälkeen. "Kun sillä tavalla jotakin saamme, niin saamme sen todellakin omaksemme. Kaikki muu on ulkokohtaista ja kestämätöntä."
Mahdotonta on sanoa, ymmärsikö Kamila tuon täysin vai eikö. Hän katseli Hemnalinia hetkisen silmää räpähdyttämättä ja virkkoi sitten: "Sen täytyy olla totta, didi, koska sinä sen sanot. Minä en sitä murehdi; olen täysin onnellinen. Olen saanut palkkani."
Hemnalini tarttui Kamilan käteen. "Mestarini sanoo, että todellinen voitto on vain siinä, missä häviö ja voitto merkitsevät samaa. Varmaa on, rakkaani, että jos voitan ehdottomalla antaumuksellani niin paljon kuin sinä olet voittanut, niin voin kiittää itseäni tosiaankin onnelliseksi." Kamila silmäili ihmeissään Hemnalinia. "Mitä tarkoitatkaan, didi? Sinulla tulee olemaan kaikki; sinulta ei varmaankaan puutu mitään?"
"Minä voin olla ihan tyytyväinen, kun osakseni tulee mikä minulle on säädetty", vastasi Hemnalini. "Jos enemmän saisin, niin saisin huolta ja surua. Sinä varmaan hämmästyt kuullessasi minun näin puhuvan, mutta minä tunnen, että Jumala käskee minua tämän sanomaan. Tiedätkö, rakkaani, minulla oli tänään raskas paino sydämelläni, mutta sinut kohdattuani se on poissa, ja minä tunnen saaneeni uutta voimaa. Senvuoksi minä juttelen näin paljon. En ole milloinkaan ennen sitä osannut. Kuinka saitkaan avatuksi sydämeni, rakas sisar?"