Tshakrabartti nauroi. "Minunlaisilleni ihmisille on onneksi, että maailmassa on teidänlaisianne! Aivan pian saamme nähdä, mitä se 'tekeminen' oikeastaan on. Uskonpa, että olette aikeissa ryhtyä valmistamaan herkkupaloja sille onnelliselle bramaanille, joka löytää Nalinaksha Babulle morsiamen!"
Tshakrabartti etsi Sailadzhan ja Kamilan ja näki kyyneliä välkkyvän Kamilan silmissä. Ukko ei virkkanut mitään, vilkaisi vain Kamilaan ja istuutui tyttärensä viereen.
"Kuulehan, taatto", alkoi Saila, "minä tässä sanoin Kamilalle, että nyt on aika kertoa Nalinaksha Babulle koko juttu, mutta tämä pikku Haridasi hupakko kiistelee vastaan."
"Ei, didi", huudahti Kamila, "minä rukoilen sinua olemaan siitä puhumatta! Se on ihan mahdotonta!"
"Oletpa hupsu!" sanoi Saila. "Aiot istua rauhassa katsellen, kuinka Nalinaksha Babu nai Henmalinin. Mitä kaikkea oletkaan kokenut häittesi jälkeen! Eipä paljon puuttunut, ettet menettänyt henkeäsi, ja nyt aiot ottaa kantaaksesi uuden koettelemuksen."
"Minun tarinaani ei saa kertoa kenellekään, didi", sanoi Kamila. "Minä voin sietää mitä muuta hyvänsä, mutta en sellaista häpeätä. Asiat ovat hyvin niinkuin ovat. Minä olen nyt aivan onnellinen, mutta jos koko juttu tulee tiedoksi, en voisi enää silmiäni avata tässä talossa; minä en kestäisi sitä häpeätä."
Saila ei rohjennut väittää vastaan, mutta hänestä tuntui sittenkin sietämättömältä kaikessa rauhassa sallia Nalinakshan menevän naimisiin Hemnalinin kanssa.
"Tuleeko siitä avioliitosta siis tosi?" kysyi Tshakrabartti.
Saila: "Epäilemättä, taatto! Nalinaksha Babun äiti on jo antanut morsiamelle siunauksensa."
Tshakrabartti: "Jumalan kiitos, ettei se siunaus tehoa. Kamila rakas, sinun ei tarvitse ollenkaan pelätä. Oikeus on voittanut."