Kamila siinä tosiaankin seisoi hänen edessänsä, ääneti ja liikahtamatta.
"Taivaalle olkoon kiitos, Ramesh Babu", sanoi setä, joka oli tullut samalla kertaa sisään, "Kamilan onnettomuudet ovat lopussa; hänellä on kirkas taivas pään päällä. Te pelastitte hänet suuresta vaarasta saattaen siten itsenne kurjuuteen. Nyt, kun on tullut eron hetki, hän ei voi vaieten sivuuttaa, mitä on teille velkaa. Hän saapuu nyt luoksenne sanomaan teille jäähyväiset ja saamaan teidän siunauksenne."
Hetkisen turhaan ponnistettuansa Ramesh kykeni puhumaan.
"Jumala teitä siunatkoon, Kamila", sanoi hän.
"Antakaa minulle anteeksi kaikki vääryys, mitä olen teille tehnyt, joko tietäen tai tietämättäni."
Kamila nojasi seinään kykenemättä mitään virkkamaan.
Hetkisen vaiti oltuansa Ramesh jatkoi: "Jos haluatte lähettää minut jonkun henkilön luo tai jos voin selvittää jonkin väärinkäsityksen, niin minä olen valmis palvelukseenne."
Kamila liitti anoen kätensä yhteen.
"Minä pyydän teitä olemaan sanomatta sanaakaan kenellekään."
"Pitkään aikaan en kertonut teistä kenellekään", virkkoi Ramesh. "Minä vaikenin vielä silloinkin, kun vaikeneminen merkitsi minulle onnettomuutta. Vasta muutamia päiviä sitten, luullessani, että te olitte kaiken vaaran tuolla puolen, minä kerroin teidän tarinanne ja silloinkin yhden ainoan perheen jäsenille. Se ei luullakseni asiaanne vahingoita, päinvastoin: se sitä hyödyttänee. Setä nähtävästi tietää kaikki. Sitäpaitsi Annada Babu, jonka tytär — —"