Sitten hän ryhtyi suorittamaan päivän työtä, ikäänkuin se olisi ollut jumalanpalvelusta; jokainen hänen suorittamansa tehtävä oli kuin rukous, joka ilon siivittämänä kohosi taivaaseen.
"Mitä sinä teetkään, lapsukaiseni?" huudahti Kshemankari. "Kun näkee sinut pesemässä ja lakaisemassa ja puhdistamassa, niin luulisi sinun tahtovan uudistaa koko talon yhdessä ainoassa päivässä."
Talousaskarten päätyttyä Kamila ei käynyt käsiksi ompelukseensa, kuten tavallisesti, vaan vetäytyi omaan huoneeseensa; Nalinaksha löysi hänet sieltä palatessaan kotiin mukanansa korillinen liljankukkia.
"Kamila", sanoi hän, "asetahan nämä veteen, jotta pysyvät tuoreina.
Iltasella me menemme pyytämään äidiltä siunausta."
"Mutta sinähän et ole vielä kuullut koko tarinaani", virkkoi Kamila, katse alas luotuna.
"Sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään; minä tiedän kaikki", sanoi
Nalinaksha.
Kamila veti hunnun kasvoillensa.
"Mutta äiti — —", aloitti hän saamatta enempää sanotuksi.
Nalinaksha veti hunnun syrjään. "Äiti on elämänsä varrella antanut anteeksi paljon syntejä. Hän varmaan antaa anteeksi sinulle sen, mikä ei syntiä ollutkaan."