Ramesh kynsäisi korvallistansa. "Mitä on tapahtunut, kun asia on niin kiireellinen?" kysyi hän.
"Ei mitään erikoista", virkkoi Bradzha Mohan.
Ramesh silmäili kysyvästi isäänsä ihmetellen, miksi hän niin ollen piti sellaista kiirettä, mutta Bradzha Mohan ei katsonut tarpeelliseksi tyydyttää poikansa uteliaisuutta.
Iltasella, isän lähdettyä tervehtimään kalkuttalaisia ystäviänsä, Ramesh istuutui sepittämään hänelle kirjettä, mutta kun oli saanut kirjoitetuksi tavanomaiset isää kunnioittavat puhuttelusanat "Sinun kalliille lootusjalallesi", ei kynä ottanutkaan totellaksensa, vaikka kirjoittaja itsekseen toisteli, että oli lausumattomin lupauksin Hemnaliniin sidottu ja että olisi väärin yhä vielä isältä salata tätä sanatonta kihlaustansa. Hän sepitti useita eri luonnoksia eri tyyliparsiin, mutta repi ne vihdoin kaikki.
Bradzha Mohan meni illallisen jälkeen kaikessa rauhassa nukkumaan. Ramesh nousi katolle ja harhaili siellä epätoivoisena edestakaisin kuin öinen haamu, katse kiinteästi suunnattuna naapuritaloon. Yhdeksän aikaan näkyi Akshai vihdoin lähtevän, ja kello puoli kymmenen suljettiin katuovi. Kymmenen aikaan sammui Anna da Babun oleskeluhuoneesta valo, ja puoli yksitoista lepäsi koko talo unen helmoissa.
Rameshin oli määrä lähteä Kalkuttasta varhain seuraavana aamuna.
Bradzha Mohan piti huolta siitä, ettei hän pääsisi junasta myöhästymään.
TOINEN LUKU
Kotiin saavuttuansa Ramesh sai kuulla, että hänelle oli morsian jo katsottuna ja hääpäivä määrätty. Nuoruudessaan Bradzha Mohan oli joutunut kovia kokemaan ja oli myöhemmin saavuttamastansa varallisuudesta kiitollisuudenvelassa eräälle Isan-nimiselle asianajajalle, lapsuudenystävällensä. Isan kuoli ennen aikojansa, ja kävi ilmi, että hän oli jättänyt jälkeensä pelkkää velkaa. Hänen leskensä ja heidän ainoa lapsensa — tytär — olivat yht'äkkiä puilla paljailla. Tämä tytär, joka nyt oli naimaiässä, oli Bradzha Mohanin Rameshille valitsema morsian. Eräät nuorukaisen parasta katsovat henkilöt olivat olleet asiaa vastaan, huomauttaen, ettei tyttö ollut kaunis. Sellaisiin kriitillisiin huomautuksiin oli Bradzha Mohanilla yksi ainoa vastaus. "En käsitä, mitä tarkoitatte", sanoi hän. "Kukkaa tai perhosta sopii arvostella kauneutta silmällä pitäen mutta ei inhimillistä olentoa. Jos tytöstä koituu yhtä hyvä vainio kuin äidistä, niin Ramesh voi pitää itseänsä onnellisena."
Ramesh kävi aivan alakuloiseksi kuullessaan juteltavan tulevasta avioliitostansa ja alkoi vaellella ilman päämäärää yrittäen keksiä jotakin pelastuskeinoa. Mutta mikään ei näyttänyt mahdolliselta. Vihdoin hän rohkaisi mielensä ja sanoi isällensä: "Isä, minä en tosiaankaan voi ottaa tuota tyttöä vaimokseni; minua sitoo lupaus toiseen."
Bradzha Mohan: "Mitä sanotkaan! Onko tapahtunut oikea kihlaus?"