Annada Babu oli täysin selvillä siitä, että nyt oli otollinen hetki tiedustella Akshailta Rameshin käyttäytymisen todellista syytä; mutta se, joka pyrkii saamaan selkoa salaisuudesta, laskee helposti liikkeelle tuulispään, ja Annada ukko oli luonnostansa sellaisia kokeita vastaan.
Hänen tunteensa purkautuivat vieraaseen.
"Te olette liian epäluuloinen, Akshai! Koska teillä ei ole mitään todistuksia, ei teidän — —"
Akshai kykeni huomattavassa määrässä hillitsemään itseänsä, mutta alinomainen torjuminen oli vihdoin kuluttanut loppuun hänen kärsivällisyytensä. "Kuulkaahan, Annada Babu", huudahti hän, "te otaksutte minulla olevan kaikenlaisia kehnoja vaikuttimia! Te teette ymmärrettäväksi, että minä kannan kaunaa tulevalle vävyllenne ja epäilen viatonta miestä. Minä en ole kyllin nokkela kyetäkseni opettamaan naisväelle filosofiaa enkä voi kehua osaavani kiistellä heidän kanssaan runoudesta; minä olen aivan tavallinen ihminen, mutta olen aina tuntenut teitä ja teidän perhettänne kohtaan vilpitöntä kiintymystä. Vaikka en kykenekään missään muussa suhteessa kilpailemaan Ramesh Babun kanssa, voin kuitenkin kehua, ettei minulla ole milloinkaan ollut mitään teiltä salattavaa. Minä voin ilmaantua eteenne ryysyihin puettuna ja anoa teiltä almua, mutta en kykene varkaan tavoin tunkeutumaan taloonne. Huomenna saatte tietää, mitä tarkoitan."
KUUDESTOISTA LUKU
Oli iltamyöhä, ennenkuin kaikki kirjeet olivat matkassa. Ramesh meni levolle, mutta ei päässyt uneen. Hänen ajatuksensa liikkuivat kahtena virtana, kirkkaana ja sameana, niinkuin Gangesin ja Dzhumnan yhtymävedet. Virrat sekaantuivat toisiinsa häiriten hänen lepoansa. Hetken aikaa hän kieriskeli kyljeltä toiselle, heitti sitten peitteen pois ja nousi.
Hän astui ikkunaan ja silmäili ulos. Kadun toisella puolella olivat rakennukset syvässä varjossa, toisella puolella niitä valaisi kirkas kuutamo. Ramesh seisoi siinä hiljaa mietteissään. Tuntui siltä, kuin olisi hänen sisin olemuksensa karistanut pois aineellisen ympäristön kahleet, vapautunut sen taisteluista ja huolista ja liitänyt äärettömän, iäti rauhallisen kaikkeuden helmaan.
Hän näki syntymän ja kuoleman, työn ja levon, alun ja lopun lakkaamattomana virtana kumpuavan näkyväisyyden äänettömältä ja äärettömältä taustalta rajallisuuden näyttämölle, hän näki miehen ja naisen rakkauden sukeltavan tämän maailman tähtivaloon siitä rajattomuudesta, jossa ei ole valoa enempää kuin pimeyttäkään.
Ramesh nousi verkalleen katolle. Hänen katseensa suuntautui Annada Babun taloon. Yksikään ääni ei häirinnyt hiljaisuutta. Kuutamo ja varjo kutoivat kudelmaansa talon seinään, vesikourujen alle, ovien ja ikkunoiden väripintoihin ja katon laastitukseen. Kuinka ihmeellistä! Tuolla, tuossa mitättömässä talossa, kuhisevan kaupungin sydämessä, asui ihmeellinen olento vaatimattoman ylioppilasneidon hahmossa.
Pääkaupungissa vilisi Rameshin kaltaisia ihmisiä — asianajajia, oppineita, vieraita ja maan omia asukkaita. Miksi piti yksin hänen osaksensa tulla jumalallisen suosion merkki, kaikkien muiden jäädessä sitä vaille? Miksi pitikään juuri hänen olla se, joka oli seisonut ikkunan ääressä tuon neidon rinnalla syysauringon leppoisassa loisteessa ja oli nähnyt koko luomakunnan keinuvan salaperäisen riemun rajattomalla merellä? Millainen ihme se olikaan! Ihme, joka oli muuttanut toiseksi hänen sisimmän sielunsa ja koko maailman hänen ympärillänsä!