"Sitä en vielä sano", vastasi Akshai. "Kello kolmen aikaan iltapuolella minä vien sinut hänen puheillensa."
"Miksi et voi minulle sanoa, mitä tämä kaikki merkitsee?" huudahti Dzhogendra. "Te olette kaikki niin hiton salaperäisiä! Minä matkustan pariksi päiväksi lomalle ja olen tuskin ehtinyt kääntää selkäni, kun jo syntyy kamalia salaisuuksia joka kulmalla. Kuulehan, Akshai, lopetetaan tämä sokkosillaolo! Sano mitä tiedät, mies!"
Akshai: "Olen iloinen, kun kuulen sinun puhuvan noin. Juuri sen vuoksi, etten ole tahtonut asioita salata, olen joutunut epäsuosioon. Sisaresi ei suvaitse minuun katsahtaakaan, isäsi moittii epäluuloista luonnonlaatuani, ja Ramesh Babukaan ei juuri ilosta hypähtele, kun kohtaamme toisemme. Nyt olet sinä yksin jäljellä, joten minun täytyy varoa. Sinä et ole rikkiviisaiden väitteiden mies. Välitön toiminta sopii sinulle paremmin. Ruumiinvoimani eivät salli minun ryhtyä kanssasi voittosille!"
Dzhogendra: "Kuulehan, Akshai, minä en pidä tällaisesta kiertelystä. Minä tiedän, että sinulla on minulle jotakin sanottavaa. Miksi et sitä ilmoita, vaan tunnut tahtovan tehdä sillä kauppaa? Sano minulle nyt koko totuus, sano se heti paikalla!"
Akshai: "Hyvä, minä kerron sinulle koko jutun alusta alkaen; enimmältä osalta se varmaankin on sinulle outoa."
KAHDEKSASTOISTA LUKU
Dardzhiparassa sijaitsevan asunnon vuokra-aika ei ollut vielä kulunut loppuun, mutta Ramesh ei ajatellutkaan antaa sitä vuorostaan vuokralle. Hän oli elänyt muutamia kuukausia maailmassa, jossa raha-asiat eivät merkinneet mitään. Mutta Kamilalla täytyi koulusta palatessaan olla katto päänsä päällä. Senvuoksi Ramesh lähti päivänkoitteessa asuntoonsa, antoi siivota huoneet, hankki tarvittavat matot ja peitot ja piti huolta ruokakammion varustamisesta.
Näiden valmistusten päätyttyä oli vielä muutamia tunteja Kamilan saapumiseen. Ramesh vietti tämän ajan puupenkillä istuen ja mietiskellen, mitä tulevaisuus saattoi hänelle tuoda. Hän ei ollut milloinkaan käynyt Etavahissa, mutta maan luoteisosassa ovat seudut jokseenkin toistensa näköiset, joten hänen oli helppo kuvailla mieleensä tuleva koti: yksikerroksinen bungalow kaupungin ulkolaidalla, leveän, puiden reunustaman tien varrella: tien toisella puolella leviävät laajat pellot; siellä täällä näkyy kaivoja ja korokkeitta, joilta käsin pellonvartijat karkoittavat lintuja ja metsäneläimiä kypsyvästä viljasta; ammennusrattaat valittelevat lakkaamatta kärsivällisten härkien nostaessa niiden avulla ilmoille vettä peltojen kastelemista varten; toisinaan kiitävät pitkin tietä kevyet ekka-rattaat kohottaen sankan pölypilven ja häiriten valjaskulkusillaan helteisen ilman hiljaisuutta. Ramesh ajatteli kauhistuen niitä yksitoikkoisia ehtoopäiviä, joita Hemnalini tulisi viettämään yksinäisessä asumuksessaan etsien suljettujen ovien ja ikkunaluukkujen takaa suojaa polttavalta kuumuudelta ja kaivaten entistä kotiansa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että antaisi hänelle Kamilan alinomaiseksi seuralaiseksi, hän voisi tuomita vaimonsa sellaiseen olotilaan.
Ramesh oli päättänyt olla häihin saakka Kamilalle mitään ilmoittamatta. Sitten sopisi Hemnalinin pitää silmällä sopivaa tilaisuutta, sulkea Kamila syliinsä ja hellävaroen paljastaa hänelle oma elämäntarinansa — mahdollisimman kivuttomasti selvitellen sen sotkuisen verkon silmukat, johon kohtalo oli hänet kietonut. Siten voisi Kamila, kaukana kodistansa ja kaikista tuttavistansa, ilman minkäänlaista järkytystä sujuttautua omalle paikallensa heidän pienessä taloudessaan.
Keskipäivän hiljaisuus oli laskeutunut kadulle. Työmiehet olivat jälleen lähteneet työpaikoillensa, ja toimettomat nauttivat päivällislepoansa. Lähestyvän talven kylmyys tuntui jo hieman lieventävän hellettä, ja ilma oli täynnä tulevan juhlan elähdyttävää tuntoa. Mikään ei häirinnyt Rameshia hänen kuvaillessaan mieleensä tulevaista onneansa, ja hän käytteli värejä rohkein ottein.