Hänen unelmansa keskeytti rattaiden rämy: isot ajoneuvot olivat ajaneet oven eteen siihen pysähtyen. Ramesh tiesi, että se oli koulun omnibus, joka toi Kamilan, ja hänen sydämensä alkoi tykyttää kiivaammin. Kuinka hän ottaisikaan vastaan Kamilan? Mitä yhteisiä keskustelunaiheita heillä voisikaan olla? Miten tulisi Kamila suhtautumaan häneen? Ne olivat levottomuutta herättäviä kysymyksiä, eikä Ramesh kyennyt suhtautumaan niihin tyynesti. Hänen molemmat palvelijansa odottivat alhaalla. He ilmaantuivat ensin, vetäen jäljessään Kamilan matkakirstua, jonka sijoittivat kuistikolle. Kamila seurasi heitä ovelle saakka ja seisahtui siihen.
"Astu sisään, Kamila", kehoitti Ramesh. Hetkellisen arkuudentuntonsa voittaen Kamila astui huoneeseen. Ramesh oli aikonut jättää hänet loma-ajaksi koululle, ja hänen näennäinen välinpitämättömyytensä oli vaatinut tytöltä monta kyyneltä. Tuon seikan muistaminen aiheutti pitkän erossaolon ohella vierauden tunnetta. Niinpä ei Kamila huoneeseen astuessaan luonut katsettansa Rameshiin, vaan kiinnitti sen avoimeen ikkunaan.
Kamilan näkeminen vaikutti Rameshiin yllättävästi: hän näytti katselevan ihan vierasta olentoa. Näiden muutamien kuukausien kuluessa tyttö oli hämmästyttävästi muuttunut. Hän oli kehittynyt kuin nuori kasvi. Se terveyden kukoistus, joka oli hohdellut maalaistytön muotoutumattomissa jäsenissä, oli hävinnyt. Hänen kasvonsa olivat menettäneet nuorekkaan pyöreytensä, ja piirteet olivat käyneet ilmeikkäämmiksi ja hienommiksi. Päivettyneet posket olivat muuttuneet vienon kalpeiksi, ja ryhti ja liikkeet olivat vapaat, pakottomat.
Sisään astuttuansa hän seisoi paikallansa, pää puolittain kääntyneenä, avoimen ikkunan edessä, ja syksyisen ehtoopäivän valo hyväili hänen kasvojansa. Hänellä ei ollut mitään päähinettä, punaisen nauhan sitomat palmikot riippuivat selällä, ja safraninvärinen merino-leninki kietoi tiukasti hänen nuorta varttansa.
Ramesh silmäili häntä hetkisen ääneti.
Viimeksi kuluneiden kuukausien aikana Kamilan kauneus oli ollut hänelle vain himmeä muisto. Nyt, kun tuon kauneuden loiste oli käynyt entistä ilmeisemmäksi, se häntä kovin hämmästytti, ja hänen oli mahdoton vastustaa sen tenhoa.
"Istuhan, Kamila", sanoi hän. Kamila istuutui mitään virkkamatta.
"Miten on koulun laita?" jatkoi Ramesh.
"Hyvin", vastasi Kamila lyhyesti.
Ramesh vaivasi päätänsä keksiäkseen jotakin muuta sanottavaa, kun hänen mieleensä samassa johtui eräs ajatus.