"Puhdista se kunnollisesti ja tuo tänne", käski Ramesh.
Kun veitsi oli tuotu, riisui Kamila jalkineensa, avasi veitsen ja kuori omenan taitavasti; sitten hän alkoi leikkoa sitä kappaleiksi. Ramesh istuutui vastapäätä ja piteli lautasta, jolle Kamila laski palaset. "Sinunkin täytyy syödä muutamia", sanoi hän.
"Ei, kiitos", sanoi Kamila.
"Niinpä en syö minäkään."
Kamila katsahti häneen. "Hyvä; syö sinä ensin, minä syön sitten minäkin."
"Mutta pidäthän sanasi?" kysyi Ramesh.
"Aivan varmasti", vakuutti Kamila, pontevasti päätänsä nyökäten.
Tähän vakuutukseen tyytyen Ramesh otti lautaselta hedelmänkappaleen ja pisti sen suuhunsa.
Samassa ilmestyi hänen näkyviinsä jotakin, mikä sai hänet unohtamaan pureksimisen. Dzhogendra ja Akshai seisoivat ovella hänen edessänsä.
Akshai alkoi ensinnä puhua. "Suo anteeksi, Ramesh Babu. Minä luulin, että tapaisimme sinut yksinäsi. Dzhogen, meidän ei olisi pitänyt näin varoittamatta syöksyä hänen luoksensa. Tulehan, mennään alakertaan odottamaan."