Ramesh tunsi sydämessään uuden piston havaitessaan tytön helposti myöntyvän hänen toivomuksiinsa. Hän kysyi itseltänsä jälleen, miten olisi meneteltävä. Hän vaipui takaisin mietteisiinsä ja tuijotti Kamilaan vastaamatta hänen viimeksi tekemäänsä huomautukseen. Kamila tunsi tilanteen vakavuuden. "Kuulehan, ethän ole minulle vihainen sen vuoksi, etten tahtonut jäädä koululle loma-ajaksi?" kysyi hän. "Sanohan minulle, miten on laita!"
"Asian laita on niin, että minä olen vihoissani itselleni enkä sinulle", vastasi Ramesh.
Hän ponnistautui irralleen ajatustensa sekavasta verkosta ja alkoi keskustella Kamilan kanssa. "Kuulehan, Kamila", virkkoi hän reippaasti, "kerro minulle, mitä olet koko tänä aikana koulussa oppinut."
Kamila alkoi varsin mielellään esittää oppimiansa. Hän yritti hämmästyttää Rameshia sillä tiedolla, että maa on pallonmuotoinen. Ramesh tietenkin selitti asiaa epäilevänsä ja kysyi, kuinka se oli mahdollista. Kamila levitti silmiänsä: "Mutta sehän on kirjassamme; me olemme oppineet siitä kaikki."
"Mitä sanotkaan?" virkkoi Ramesh ollen hämmästyvinänsä. "Onko se tosiaankin kirjassa? Kuinka paksu se kirja on?"
Se kysymys sai Kamilan haarniskaan. "Ei se niin kovin paksu ole, mutta se on painettu ja siinä on kuviakin." Se oli vastaansanomaton todistus; Rameshin täytyi tyytyä häviöönsä.
Esitettyään kaikki oppimansa Kamila ryhtyi kertomaan toisista tytöistä, opettajista ja koulun järjestyksestä. Ramesh kävi jälleen hajamieliseksi, mutta mutisi silloin tällöin jotakin hyväksyvää. Toisinaan hän kuuli lauseen jälkipuolen ja oli jotakin kysyvinänsä. Yht'äkkiä Kamila huudahti: "Sinä et kuuntele ollenkaan!" ja nousi loukkaantuneena seisomaan.
"Kuule, Kamila", kiirehti Ramesh sanomaan, "älä ole vihainen; minä en ole tänään oikeassa kunnossa."
"Etkö ole terve? Mikä sinua vaivaa?" tiedusteli Kamila kääntyen takaisin.
"Ei minua oikeastaan vaivaa mikään; se ei merkitse mitään, sellaista sattuu toisinaan. Kerro lisää, ole hyvä."