Ramesh: "Haluatko siis jäädä kouluun?"
Kamila: "En; älä lähetä minua enää kouluun; tytöt siellä vain kyselevät sinusta ja saavat minut hämilleni."
Ramesh: "Mitä sinä heille sanot?"
Kamila: "Minä en sano heille mitään. He kyselivät minulta, miksi sinä tahdoit minun jäävän loma-ajaksi koululle. Minä — —" Kamila ei saanut lausettansa päätetyksi. Muisto avasi jälleen sydämessä piilevän haavan.
Ramesh: "Miksi et sanonut heille, ettet ole missään tekemisissä kanssani?"
Kamila loi häneen kärsimättömän syrjäsilmäyksen. "Älä puhu mielettömiä!" sanoi hän jälleen.
"Mitä ihmettä minun onkaan tehtävä?" kysyi Ramesh itseltänsä. Hänen salaisuutensa oli kuin sisuksia kalvava mato, joka yritti kaivautua ulos ja tuotti hänelle kärsimystä. Hänen mieltänsä ahdistivat lukemattomat kysymykset. Mitä oli Dzhogendra tällä välin kertonut Hemnalinille. Kuinka hän voi selittää neidolle asiain todellisen laidan? Kuinka hän voisi kestää ikuisen Hemnalinista eroamisen? Mutta hän oli liian hajamielinen keksiäkseen niihin vastausta.
Sen verran hän nyt tiesi, että hänen ja Kamilan välinen suhde oli nyt muodostunut sekä hänen kalkuttalaisten ystäviensä että myös hänen vihamiestensä kaikkein vilkkaimman mielenkiinnon esineeksi. Erehdys, jonka hän oli tehnyt ilmoittaessaan Kamilan vaimoksensa, oli omansa kiihtämään jo liikkeellä olevia huhuja. Ramesh ei tahtonut jäädä hänen kanssaan enää päiväksikään tälle paikkakunnalle.
Kamila huomasi varsin hyvin, että hänen ajatuksensa askartelivat joissakin vieraissa asioissa, ja loi häneen kysyvän katseen.
"Mikä sinua rasittaa?" virkkoi hän sitten. "Jos tosiaankin tahdot lähteä kotiin asumaan, niin minä lähden mukaasi."