Kamila oli aivan valmis omaksumaan emännän tehtävät odottamatta mitään enempää apua tai opetusta toisilta, sillä hänen elämänsä enon luona oli ollut alinomaista keittämistä, lasten vaalimista ja siivousta. Hänen siisteytensä, taitavuutensa ja raikas hilpeytensä ihastuttivat Rameshia, mutta samalla häntä ahdistivat kiduttavat kysymykset: Millaiseksi tulisikaan heidän suhteensa muodostumaan? Mahdotonta oli pitää hänet luonansa ja yhtä mahdottomalta tuntui lähettää häntä poiskin. Miten olikaan vedettävä rajaviiva heidän jokapäiväisessä seurustelussaan? Jos Hemnalini olisi mukana, olisi kaikki aivan yksinkertaista! Mutta se oli mahdotonta, ja mitään muuta pelastuskeinoa ei näissä vaikeuksissa näyttänyt olevan. Vihdoin Ramesh päätti lopettaa salaamisen: Kamilan piti saada tietää koko totuus.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Varhain iltapäivällä alus iskeytyi hiekkasärkkään. Sitä yritettiin irroittaa, mutta turhaan: se oli vielä illallakin karilla. Korkeasta tulvavetten uurtelemasta rantatörmästä painui tasaisesti kohti vesirajaa leveä hietikko, joka oli täynnä vesilintujen jalanjälkiä.
Kylän tytöt, jotka olivat suurin parvin saapuneet virran rantaan täyttämään ruukkunsa vielä kerran ennen pimeän tuloa, loivat alukseen uteliaita silmäyksiä, toiset arastellen harsojensa lomitse, rohkeammat sellaisesta varovaisuudesta välittämättä.
Rantatörmällä hyppi ja kirkui joukko poikaviikareita pilkaten voimatonta Leviathania, joka tavallisesti höyrysi heidän ohitsensa kopeasti, nokka pystyssä.
Aurinko painui hieta-aavikon taakse. Ramesh nojasi laivanpartaaseen katsellen virran yli lännen taivasta, jota laskevan auringon viimeiset säteet valaisivat, kun Kamila astui keittiökulmauksestansa, pysähtyi hytin ovelle ja yskähti herättääkseen Rameshin huomiota. Kun Ramesh ei kääntänyt päätänsä, hän otti avainkimppunsa ja kolisteli sillä ovea. Hänen täytyi kolistella kovasti, ennenkuin Ramesh kääntyi, näki hänet ja asteli hänen luoksensa toiselle puolelle laivankantta.
"Tuollako tavalla sinä minua kutsut?" kysyi Ramesh.
"Ei johtunut mieleeni mitään muuta keinoa."
"Miksi sitten luulet vanhempieni antaneen minulle nimen, ellei sitä varten, että sitä käytettäisiin? Miksi et huuda 'Ramesh'! jos minulta jotakin tahdot?"
Jälleen huonoa pilaa! Eihän hindulainen vaimo milloinkaan puhuttele miestään nimeltä! Kamilan kasvojen puna kilpaili iltaruskon kanssa. "Minä en tiedä, mitä tarkoitat!" huudahti hän kääntäen päänsä toisaanne. "Illallinen on muuten valmiina; on parasta, että syöt sen heti, kun et ole saanut mitään kunnollista aamiaiseksi."