"Kannesta tietenkin", vastasi Kamila, vilpittömästi uskoen, että saisi aviovaimona käyttää miehensä lautasta.
"Ei, sitä et saa tehdä!" huudahti Ramesh kauhistuneena,
"Miksi ei?" kysyi Kamila ihmeissään.
"Ei, se ei käy päinsä."
"Käypä tietenkin; minä tiedän, mitä teen. Mutta mistä syöt sinä, Umesh?"
"Tuolla alhaalla on sokerileipuri, jolta voin saada pari sal-lehteä lautasekseni", vastasi Umesh.
"Jos aiot käyttää tuota kantta", huomautti Ramesh vieläkin, "niin annahan minun ainakin se kunnollisesti huuhdella."
"Mitä joutavia!" vastasi Kamila torjuen hänen auliutensa.
Vähän ajan kuluttua hän huudahti: "Sinä et olekaan tuonut betelpähkinöitä, joten en voi valmistaa sinulle mitään pureksittavaa."
"Alhaalla on mies, joka myy niitä", huomautti Ramesh, ja niin tulivat vaatimattomat tarpeet pian tyydytetyiksi. Mutta Rameshin mieltä askarruttivat levottomuutta herättävät ajatukset. "Miten ihmeessä saankaan hänen päästänsä lähtemään sen ajatuksen, että me olemme mies ja vaimo?" kysyi hän itseltänsä.