Mausteiden hienontamisesta aiheutuneen välikohtauksen jälkeen Kamila sonnusti hameensa ja erotti itsellensä erään kulmauksen keittiöksi. Iso saviruukku, jonka he olivat tuoneet Kalkuttasta mukanansa säilyttäen siinä makeisia, kelpasi keittoastiaksi. Asetettuansa sen liedelle Kamila kehoitti Rameshia kylpemään luvaten sillä aikaa valmistaa aamiaisen. Ramesh teki työtä käskettyä, ja hänen palattuansa ruoka tosiaankin oli valmis. Lähin pulma oli siinä, ettei ollut tietoa lautasista.
Ramesh rohkeni ehdottaa, että he lainaisivat jonkin kulhon muhamettilaisilta laivamiehiltä, mutta Kamilaa ajatus kauhistutti, vaikka Ramesh kaikessa hiljaisuudessa tunnusti, ettei hän niin menetellen loukkaisi ensimmäistä kertaa hindulaisia puhtaussääntöjä.
"Tehtyä et voi saada tekemättömäksi", selitti Kamila, "mutta älä menettele enää milloinkaan siten. Minä en voi sitä sietää." Samassa hän otti keittoastian lattean kannen, puhdisti sen perinpohjin ja asetti hänen eteensä. "Tänään sinun täytyy käyttää tätä; hankitaan tuonnempana jotakin parempaa, jos käy päinsä."
Ramesh nouti vettä, huuhteli puhtaaksi kappaleen laivan kantta ja istuutui aterioimaan mielissään siitä, että oli noudattanut säädettyjä seremonioita.
Hän oli tuskin ehtinyt nauttia pari suupalaa, kun jo huudahti:
"Kuulehan, sinä olet mainio keittäjä!"
"Älä huoli tehdä pilkkaa!" torjui Kamila hämmentyneenä.
"Minä en tee pilkkaa; saat itse nähdä, kun tulee vuorosi." Ramesh oli aivan pian tyhjentänyt lautasensa ja vaati lisää. Kamila antoi hänelle tällä kertaa melkoista enemmän.
"Mitä teetkään?" huudahti Ramesh. "Jääkö sinulle itsellesi riittämään asti?"
"Jää kyllä; täällä on miten paljon hyvänsä." Kamila oli kovin iloissaan, kun näki, kuinka hyvältä ruoka Rameshista maistui.
"Mistä sinä nyt saat lautasen?" kysyi Ramesh sitten.