"Taivas varjelkoon! Enpä suinkaan!" huudahti Kamila kauhistunein ilmein.
Ramesh: "Mitä siis teemmekään?"
Kamila: "Minä keitän."
Ramesh: "Osaatko sinä keittää?"
Kamila alkoi nauraa: "Mitä minusta ajatteletkaan? Osaanko keittää? Millaisena pikku houkkiona minua pidätkään! Minähän pidin enon luona huolen kaikesta keittämisestä."
Ramesh ryhtyi puolustautumaan. "Minun ei olisi pitänyt kysyä siten. Mutta nyt olisi parasta hankkia tarvittavat tavarat." Hän lähti ja palasi aivan pian tuoden rautaisen keittolieden. Eikä siinä kyllin. Laivalla oli eräs Umesh-niminen nuorukainen kajastha- eli kirjoittajakastia, jota korkeampi Bengalissa on ainoastaan bramaanien kasti; Ramesh otti hänet Kamilan keittiöapulaiseksi lupaamalla määrätyn päivärahan ja vapaan matkan Benaresiin.
"Mitä saammekaan aamiaiseksi, Kamila?" kysyi hän sitten.
"Mitä voit erinomaista odottaa, kun tuot minulle vain riisiä ja palkohedelmiä? Tänään syömme kedzhri-aamiaisen."
Kamilan ohjeiden mukaan Ramesh hankki laivamiehiltä hieman mausteita. "Mitä luulet minun nyt näillä tekevän?" kysyi Kamila, jota toisen keittotaidollinen tietämättömyys kovin huvitti. "Enhän voi niitä hienontaa, ellei minulla ole huhmaria ja survinta! Oletpa tosiaankin mainio!"
Ramesh piti saadun nuhteen hyvänänsä ja riensi hakemaan vaadittuja kojeita. Hän ei tosin löytänyt juuri sitä, mitä tahtoi, mutta hänen onnistui sentään saada laivamiehiltä lainaksi malminen petkel ja huhmarintapainen. Sellaisiin välineisiin Kamila ei ollut tottunut, mutta hänen täytyi niihin tyytyä. Ramesh ehdotteli mausteiden hienontamista jätettäväksi jonkun toisen tehtäväksi, mutta Kamila ei ottanut ehdotusta kuulevaan korvaansa, vaan ryhtyi itse innokkaasti työhön. Outojen kojeiden kanssa taisteleminen huvitti häntä tavattomasti; hän vain nauroi, kun maustejyväset sinkoilivat joka suuntaan. Hilpeys tarttui Rameshiinkin: hän nauroi toisen keralla.