Sadepilvi liukuu eteenpäin, kunnes kohtaa matkakumppanin, tuulenhengen. Silloin se ei voi enää kantaa taakkaansa. Samoin oli Kamilan laita. Kodittoman kulkijapojan tarvitsi vain lausua sana, ja hän ei voinut enää pidättää kyyneltensä tulvaa. Hän yritti puhua, mutta nyyhkytys tukehdutti hänen äänensä.
Umesh etsi hätääntyneenä jotakin lohdutuskeinoa. Oltuaan pitkän aikaa vaiti hän tokaisi: "Tiedättekö, maammoseni, minulla on vielä jäljellä seitsemän annaa siitä rupiasta, jonka annoitte minulle."
Kamilan kyynelvirta taukosi, ja hän hymyili ja oli mielissään tuosta asiattomasta huomautuksesta. "Pidä rahat toistaiseksi hallussasi", sanoi hän. "Ja nyt lähde levolle."
Kuu laskeutui puiden taakse. Tällä kertaa Kamilan väsyneet silmät painuivat kiinni kohta, kun hän oli laskenut päänsä pielukselle. Auringon käskevän herätyshuudon aamulla kaikuessa hän oli vielä sikeässä unessa.
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU
Herätessään Kamila tunsi itsensä raukeaksi; päivänpaiste näytti loistottomalta, kymi virtaili väsyneenä eteenpäin, ja rannan puut nuokkuivat kuin uupuneet vaeltajat.
Kun Umesh tuli auttamaan häntä askareissaan, hän virkkoi laimeasti: "Mene matkaasi, Umesh; älä kiusaa minua tänään." Mutta Umesh ei ollutkaan niin helposti torjuttavissa.
"Minä en tahdo teitä kiusata, maammoseni; minä tulen hienontamaan mausteita."
Myöhemmin herätti hänen riutunut näkönsä Rameshin huomiota. "Etkö voi hyvin, Kamila?" kysyi hän saamatta kuitenkaan mitään vastausta. Kamila pudisti tarmokkaasti päätänsä tehden siten tiettäväksi, että piti kysymystä tarpeettomana ja tahdittomana, ja lähti keittiöönsä.
Ramesh oivalsi, että pulma kävi päivä päivältä vaikeammaksi ja että vihdoinkin täytyi löytää ratkaisu. Hän johtui päättelemään, että kunhan vain saisi purkaa sydämensä Hemnalinille, kävisi helpoksi ratkaista, mihin suuntaan velvollisuus viittasi. Pitkänlaisen harkinnan jälkeen hän istuutui kirjoittamaan Hemille.