Minä menettelin uhkarohkeasti. Pakotin itseni kevyeen, hupaiseen nauruun ja sanoin: »Minä huomaan, että Bara Ranin koko epäluulo kohdistuu minuun — varasten ja rosvojen pelko on pelkkää teeskentelyä.»
Bara Rani hymyili ilkeästi. »Olet oikeassa, sisar. Naisen suorittama varkaus on kohtalokkain varkauden laji. Mutta miten voisitkaan pettää minun valppauttani? Olenko minä mies, että voit minua peijata?»
»Jos minua tosiaankin pelkäät», vastasin minä, »niin salli minun jättää kaikki, mitä minulla on, sinun haltuusi vakuudeksi. Jos minä aiheutan sinulle vahinkoa, niin voit ottaa korvauksen.»
»Kuulehan tuota pienoista Tšota Rania, millaisia viisauksia hän esittääkään!» kääntyi hän nauraen sanomaan miehelleni. »Eikö hän tiedä, että on olemassa vahinkoja, joita ei voi korvata tässä enempää kuin tulevassakaan maailmassa?»
Mieheni ei sekaantunut kinasteluumme. Lopetettuaan aterioimisensa hän lähti ulompiin suojiin, sillä nyttemmin hän ei enää nauti päivällislepoansa meidän huoneessamme.
Kaikki arvokkaammat jalokiveni olivat rahastonhoitajamme talletettavina. Minulla oli kuitenkin hallussani ainakin kolmen-neljänkymmenentuhannen rupian arvoiset kalleudet. Otin korulippaani ja vein sen Bara Ranille. »Minä jätän nämä jalokivet sinulle, sisar», sanoin minä ojentaen hänelle avointa lipasta. »Sitten ei sinun tarvitse olla huolissasi.»
Bara Rani teki teeskennellyn epätoivoisen liikkeen. »Sinä kerrassaan hämmästytät minua, Tšota Rani!» sanoi hän. »Luuletko tosiaankin minun viettävän unettomia öitä sen vuoksi, että pelkään sinun minulta jotakin ryöstävän?»
»Mitäpä haittaisi, vaikka mielessäsi asuisikin terveellinen pelko minua kohtaan? Tunteeko kukaan toista ihmistä tässä maailmassa?»
»Tahdotko minua läksyttää osoittamalla minulle luottamusta? Ei, ei! Minulla on kylliksi varjelemista omissa koruissani. Vie pois lippaasi; palvelijat kulkevat nuuskimassa.»
Minä menin kälyni huoneesta suoraa päätä oleskeluhuoneeseen ja kutsutin
luokseni Amuljan. Sandip tuli hänen kerallaan. Minä sanoin kiireissäni
Sandipille: »Anteeksi, minä haluan sanoa Amuljalle pari sanaa.
Tahdotteko…»