»Voitte arvailla miten mielitte», sanoin minä, »mutta minulta ette saa mitään tietää.»
»Te siis luotatte Amuljaan enemmän kuin minuun? Ettekö tiedä, että poika on minun varjoni varjo, kaikuni kaiku? Ettei hän ole mitään, ellen minä ole hänen vierellänsä?»
»Milloin hän ei ole teidän kaikunne, on hän oma itsensä, Amulja. Ja silloin minä luotan häneen enemmän kuin teidän kaikuunne!»
»Ette saa unohtaa sitoutuneenne uhraamaan kaikki korunne jumalattaremme palvelukseen; Itse asiassa te olette jo antanut lupauksenne.»
»Ne korut, jotka jumalat sallivat minun säilyttää, minä uhraan jumalille. Mutta miten voisinkaan uhrata sellaista, mikä on minulta varastettu.»
»Kuulkaahan, mitä sanon: ei auta ollenkaan yrittää tuolla tavoin luiskahtaa käsistäni. Nyt tarvitaan häikäilemätöntä toimintaa. Kun tämä työ on suoritettu, voitte mielin määrin harjoittaa naisellista viekkauttanne — ja minä autan teitä siinä ajanvietteessä.»
Siitä hetkestä, jolloin olin varastanut mieheltäni rahat ja antanut ne Sandipille, oli musiikki väliltämme mykistynyt. Halventamalla itseni olin tuhonnut kaiken oman arvoni ja samalla tehnyt Sandipille mahdottomaksi kehitellä täyttä mahtiansa. Tarkk’ampujataitoansa ei voi harjoittaa, jos tähtäysesine on liian likellä. Niin on Sandip menettänyt sankarillisen ryhtinsä; hänen puheisiinsa on tullut pikkumaisen riidanhalun sävyä.
Sandip kiinnitti minuun sädehtivän katseensa, kunnes se näytti hehkuvan kuin janoinen keskipäivän taivas. Pari kertaa hän liikahti ikäänkuin olisi aikonut hypähtää seisaalleen ja syöksyä luokseni. Minut valtasi huimaus, valtimoni jyskyttivät, kuuma veri kohisi korvissani; minä tunsin olevani hukassa, jos jäisin huoneeseen. Äärimmäisin ponnistuksin tempauduin seisaalleni ja riensin ovelle.
Sandip huudahti kähein äänin: »Mihin aiottekaan paeta, kuningatar?» Samassa hän jo hypähti minua pidättämään. Kuullessaan askeleita oven ulkopuolelta hän väistyi nopeasti taaksepäin ja istuutui jälleen tuoliinsa. Minä pysähdyin kirjahyllyjen luo ja katselin kirjain nimiä.
Mieheni astuessa huoneeseen Sandip huudahti: »Kuulehan, Nikhil, onko sinulla Browning kirjastossasi? Minä tässä kerroin kuningattarellemme yliopistokerhostamme. Muistatko, kuinka kiistelimme eräiden Browningin säkeiden kääntämisestä? Etkö?