»Haluan nähdä hänet», sanoin minä.
Kun astuin hänen koppiinsa, vaipui hän itkien polvilleen minun eteeni.
»Minä vannon Jumalan nimessä», sanoi hän, »etten ole siihen syypää.»
»En ole sinua epäillytkään, Kasim», rauhoitin minä häntä. »Älä pelkää.
Sinulle ei voida tehdä mitään, jos olet viaton.»
Kasim ei kumminkaan kyennyt moitteettomasti selostamaan tapahtumaa. Hän ilmeisesti liioitteli. Hän kertoi neljästä- viidestäsadasta miehestä, suurista pyssyistä ja epälukuisista miekoista. Siihen oli syynä joko hänen kiihtynyt mielentilansa tai halu puolustautua, kun oli niin helposti joutunut häviölle. Hän väitti ryöstön toimeenpanijan olevan Hariš Kundun, olipa varma siitäkin, että oli kuullut Ekramin, Kundun ensimmäisen vuokramiehen äänen.
»Kuulehan, Kasim», täytyi minun häntä varoittaa, »älä sinä sekoita toisia ihmisiä tarinoihisi! Sinun asiasi ei ole syyttää Hariš Kundua enempää kuin ketään muutakaan.»
XIV
Kotiin palatessani pyysin opettajaani lähtemään luokseni. Hän oli kovin vakava. »En ymmärrä, kuinka tämä päättyy», sanoi hän. »Nuo ihmiset tukahduttavat omantuntonsa ja asettavat sen sijaan isänmaan. Kaikki maamme synnit murtautuvat nyt näkyviin inhoittavassa alastomuudessaan.»
»Kenen arvelette voineen…»
»Älä kysy minulta! Synti kasvaa kasvamistaan. Lähetä heidät kaikki pois, ehdottomasti täältä pois!»
»Minä olen myöntänyt heille vielä päivän ajan. Ylihuomenna he lähtevät.»