»Teidän siunauksenne tekee kaikki mahdolliseksi, Rani-sisko!»
»Muista, ettei ole kysymyksessä ainoastaan sinun rikoksesi sovittaminen, vaan myöskin minun. Minä olen nainen; minulta on ulkomaailma suljettu, muuten olisin lähtenyt itse. Ankarin rangaistukseni on se, että minun täytyy sälyttää sinun kannettavaksesi syntini taakka.»
»Älkää puhuko niin, sisar! Tie, jota kuljin, ei ollut teidän tienne. Sen vaarat ja vaikeudet houkuttelivat minua. Nyt, kun teidän tienne minua kutsuu, se saa olla tuhat kertaa vaikeampi ja vaarallisempi; teidän siunauksenne on auttava minua onnistumaan. Te siis käskette minua viemään nämä rahat sinne, mistä olen ne ottanut?»
»Käsky ei ole minun, se tulee korkeammalta.»
»Siitä en tiedä mitään. Minulle riittää, kun se tulee teidän huuliltanne. Sisar, tehän kutsuitte minut tänne aterialle. Sitä en tahdo menettää. Teidän tulee antaa minulle prasad [kunnioitetun henkilön kosketuksen pyhittämä ruoka], ennenkuin lähden. Sitten minä suoritan tehtäväni, jos mahdollista, jo ennen iltaa.»
Silmiini tulvahtivat kyynelet, kun yritin hymyillen sanoa: »Niin tapahtukoon.»
YHDESTOISTA LUKU
Bimalan kertomus
XX
Amuljan lähdettyä rohkeuteni lannistui. Millaiseen vaaralliseen seikkailuun olinkaan lähettänyt äidin ainoan pojan? Hyvä Jumala, miksi pitikään syntini sovituksen ulottua niin laajalle? Enkö voinut sovittaa rikostani yksin, vetämättä monia muita kerallani kärsimään? Älä salli tämän viattoman lapsen joutua vihasi uhriksi!