Silmissäni pimeni.
»Mitä kauheata oletkaan tehnyt, Amulja?» huudahdin minä. »Oletko…»
»Minä tiedän, että sanotte minun hankkineen rahat väärällä tavalla. Olkoon niin, minä myönnän sen. Mutta minä olen maksanut täyden hinnan rikoksestani. Senvuoksi rahat ovat nyt minun.»
Minä en tahtonut tietää enempää. Veri tuntui hyytyvän suonissani.
»Vie ne pois, Amulja», rukoilin minä. »Vie ne takaisin sinne, mistä olet ne ottanut.»
»Se olisi tosiaankin kovin vaikeata!»
»Se ei ole vaikeata, hyvä veli. Se hetki, jolloin ensi kerran tulit luokseni, oli kohtalokas. Ei edes Sandip ole voinut tehdä sinulle niin paljon pahaa kuin minä.»
Sandipin nimi sai hänet säpsähtämään.
»Sandip!» huusi hän. »Teiltä yksin minä olen oppinut, millainen mies hän on. Tiedättekö, sisar, hän ei ole käyttänyt kolikkoakaan niistä rahoista, jotka hän teiltä otti. Teidän luotanne lähdettyänsä hän vetäytyi huoneeseensa ja ahmi katseillaan kultaa, jonka oli levittänyt eteensä lattialle. 'Nämä eivät ole kultarahoja’, huudahti hän, 'vaan mahdin jumalallisen lootuksen terälehtiä; ne ovat kristalleiksi muuttuneita sointuja huiluista, jotka helisevät rikkauden paratiisissa! Minä en raski niitä vaihtaa, sillä ne näyttävät pyrkivän olemuksensa täydellisyyteen, kauneuden kaulaa koristamaan. Amulja, poikaseni, älä katsele niitä ruumiillisin silmin; ne ovat kuin Lakšmin hymyily, Indran puolison lumoava sädeseppele. Ei, ei, minä en voi niitä antaa tuolle tuhmalle tilanhaltijalle. Olen varma siitä, Amulja, että hän on meille valehdellut. Poliisi ei olekaan venheen upottajan jäljillä. Tilanhoitaja vain tahtoo ansaita rahoja. Meidän täytyy yrittää saada kirjeet häneltä takaisin.’ — Minä kysyin Sandipilta, kuinka tuo oli tehtävä. Hän käski käyttämään uhkausta tai väkivaltaa. Minä tarjouduin niin tekemään, jos hän luovuttaa rahat takaisin. Siitä voidaan sopia myöhemmin, sanoi hän. Minä en halua kiusata teitä, sisar, yksityiskohtaisesti kertomalla, kuinka sain miehen siinä määrin peloitetuksi, että hän luovutti kirjeet, jotka sitten poltin — se on pitkä juttu. Vielä samana iltana minä tulin Sandipin luo ja sanoin: 'Nyt meidän ei tarvitse pelätä. Antakaa rahat minulle; minä jätän ne huomenna sisarelleni, armolliselle rouvalle'. Hän huusi: 'Mitä hullutuksia! Kalliin sisaresi sari pimittää sinulta pian koko isänmaan. Sano Bande Mataram ja manaa pois paha henki!' — Te tunnette Sandipin lumousvoiman, Rani-sisko. Rahat jäivät hänelle. Minä vietin koko yön järven uimalaiturilla hymisten Bande Mataram'ia — Kun sitten annoitte minulle myytäviksi jalokivenne, menin jälleen Sandipin luo. Hän oli ilmeisesti minulle vihoissaan, mutta yritti olla sitä osoittamatta. 'Jos ne vielä löydät jostakin laatikosta, saat ne ottaa', sanoi hän heittäen minulle avaimensa. Niitä ei näkynyt missään. 'Sanokaa minulle, missä ne ovat', pyysin minä. 'Kunhan olet parantunut hupsuudestasi, ei ennen', vastasi hän. — Huomattuani, ettei hän ollut suostutettavissa, minun täytyi miettiä muita keinoja. Minä yritin saada häneltä kultarahat tarjoamalla kuusituhatta rupiaa seteleinä. 'Sinä saat ne', virkkoi hän ja meni makuuhuoneeseensa jättäen minut odottamaan. Siellä hän mursi matkalaukkuni lukon, otti teidän korulippaanne ja lähti toisesta, ovesta suoraan luoksenne. Hän ei tahtonut antaa minun sitä tuoda ja nyt hän julkeaa sanoa sitä lahjaksensa. Kuinka voisinkaan sanoa, mitä hän on minulta ryöstänyt! Minä en anna hänelle milloinkaan anteeksi. — Mutta varmaa on, sisko, että hänen mahtinsa minuun nähden on lopullisesti murtunut. Ja sen olette saanut aikaan te, sisar!»
»Rakas veljeni», sanoin minä, »jos niin on laita, en ole elänyt suotta. Mutta meillä on vielä paljon tekemistä, Amulja. Ei riitä se, että taika on murrettu. Sen tahrat on pestävä pois. Älä viivyttele, mene heti viemään rahat sinne, mistä olet ne ottanut. Etkö voi sitä tehdä, rakas veli?»