Mihin hän aikoikaan lähteä rahoja takaisin viemään? Mihin uusiin vaaroihin poika parka syöksyikään? Kurja nainen, sinä voit vain lähettää hänet menemään kuin nuolen, mutta et kykene kutsumaan häntä takaisin, jos et osaa maaliin.
Minun olisi pitänyt heti tunnustaa olevani ryöstön toimeenpanija. Mutta me naiset elämme ympäristömme luottamuksesta — se on meidän koko maailmamme. Jos käy ilmi, että olemme tuon luottamuksen pettäneet, niin olemme menettäneet sijamme maailmassamme. Meidän on silloin seisottava särkemämme raunioilla, ja terävät särmät haavoittavat meitä alinomaa. Rikkominen on helppoa, mutta sovittaminen ylen vaikeata, varsinkin naiselle.
Muutamiin aikoihin en ole enää voinut luontevasti lähestyä miestäni. Kuinka voinkaan nyt mennä yht'äkkiä hänelle kertomaan tämän kauhean uutisen? Hän tuli tänään myöhään aterialle — kello oli lähes kaksi. Hän oli hajamielinen eikä juuri koskenutkaan ruokaan. Minä en voinut edes kehoittaa häntä ottamaan lisää. Täytyi kääntää kasvoni toisaalle ja pyyhkiä pois kyyneleeni.
Minun teki kovin mieli sanoa hänelle: »Tulehan huoneeseemme ja lepää hetkinen; sinä näytät kovin väsyneeltä.» Olin juuri aikeissa avata suuni, kun palvelija kiiruhti ilmoittamaan, että poliisitarkastaja oli tuonut Pantšun palatsiin. Mieheni kasvot kävivät entistä synkemmiksi, ja hän lähti huoneesta kesken ateriaansa.
Kohta senjälkeen ilmestyi Bara Rani. »Miksi et ilmoittanut minulle Nikhilin tännetulosta?» valitti hän. »Hän saapui niin myöhään, että ajattelin ehtiväni sillä välin kylpeä. Kuinka ihmeessä hän suoriutui niin pian ateriastansa?»
»Oliko sinulla jotakin asiaa hänelle?»
»Mitä se merkitsee, että te molemmat lähdette huomenna Kalkuttaan? Saatte uskoa, etten minä jää yksin tänne. Minua säikähdyttäisi täällä jokainen risahdus, nyt, kun kaikenlaiset rosvot täällä elämöivät. Onko ihan päätetty asia, että matkustatte huomenna?»
»On», vastasin minä, vaikka vasta nyt asiasta kuulin ja sitäpaitsi pakostakin ajattelin, että siihen mennessä voi sattua sellaista, mikä teki ihan yhdentekeväksi, matkustimmeko vai emme. En kyennyt ollenkaan kuvittelemaan, millaiseksi elämämme sitten muodostuisi; kaikki näytti minusta hämyiseltä ja aavemaiselta.
Muutaman tunnin kuluessa täytyi salatun kohtaloni käydä ilmi. Eikö ollut ketään, joka voi pidättää näiden tuntien kiitävää kulkua, jotta minulle jäisi aikaa korjata asiain tilaa, mikäli siihen kykenin? Aika, jonka paha siemen makaa maan peitossa, on pitkä — niin pitkä, että kerrassaan unohtaa sen versomisvaaran. Mutta näkyviin ehdittyänsä se kasvaa niin nopeasti, ettei ole aikaa sitä peittää, ei nutunliepeellä, ei ruumiillaan, eipä elämälläänkään.
Minä koetan olla sitä ajattelematta, koetan pysytellä tylsänä ja toimettomana, kunnes kaikki sortuu. Sortukoon — parin päivän kuluttua on kaikki ohi: paljastus, pilkka, sääli, kyselyt, selittelyt, kaikki.