Minä en osannut sitä hänelle sanoa, kaivelin vain edelleenkin taskujani. Minä etsin yhä uudelleen samoista paikoista. Meille molemmille selvisi, etten ollut avainta huomaamattani kätkenyt. Joku oli varmaan ottanut avaimen renkaasta. Mutta kuka? Kuka muu olikaan voinut käydä tässä huoneessa?
»Älä ole huolissasi», sanoi kälyni. »Syö ensin päivällistä. Sen on varmaan ottanut haltuunsa Tšota Rani huomatessaan kuinka hajamieliseksi olet käynyt.»
Mieleni oli kumminkin sangen rauhaton. Bima ei ollut koskaan ennen ottanut avaimiani minulle asiasta mainitsematta. Hän ei ollut nyt läsnä päivällistä syödessäni: hän kestitsi Amuljaa omassa huoneessaan. Kälyni aikoi kutsua hänet, mutta minä pyysin jättämään sen tekemättä.
Olin vast'ikään päässyt aterialta, kun Bima astui huoneeseen. Olisin mieluummin ollut avaimesta puhumatta Bara Ranin läsnäollessa, mutta viimeksimainittu kysyi heti Biman nähtyään: »Tiedätkö, rakkaani, missä kassakaapin avain on?»
»Se en minulla», kuului vastaus.
»Enkö sitä sanonut!» huudahti kälyni riemuissaan. »Tšota Ranimme ei ole ollenkaan välittävinään ryöväyksistä, mutta ryhtyy kumminkin kaikessa hiljaisuudessa varokeinoihin.»
Biman kasvojenilme ei aavistuttanut hyvää. »Älkää nyt välittäkö avaimesta», sanoin minä. »Minä otan rahat kaapista tänä iltana.»
»Niin asia siirtyy taaskin tuonnemmaksi», virkkoi Bara Rani. »Miksi et ota rahoja nyt heti, muistaissasi, ja lähetä rahastoon?»
»Minä olen ne jo ottanut», sanoi Bima.
Minä säpsähdin.