Viime aikoina olen huomannut, että Sandip on karkeiden himojen orja. Hänen aistillisuutensa samentaa hänen uskonnollisuuttansa ja painaa hänen kansalliseen innostukseensa tyrannimaisen leiman. Hänen älynsä on terävä, mutta hän on luonnostaan raaka ja ylistää itsekkäitä halujansa kauniilta kaikuvin nimin. Vihan huokea lohdutus on hänelle tarpeen yhtä suuressa määrässä kuin himojensa tyydyttäminen. Bimala on aikaisemmin usein minua varoittanut hänen rahanhimonsa vuoksi. Minä tiesin vaimoni olevan oikeassa, mutta en kyennyt kitsastelemaan. Häpesin itselleni tunnustaa, että Sandip käytti minua edukseen.
Tällä hetkellä lienee kuitenkin vaikea saada Bimalalle selväksi, että Sandipin isänmaanrakkaus on vain hänen ahneen itserakkautensa toinen ilmenemismuoto. Bimalan Sandipille osoittama tavaton kunnioitus pidättää minua mitään puhumasta, sitäkin enemmän, kun pelkään mustasukkaisuuden häiveen huomaamattani johtavan minua liioitteluun. Voihan olla niin, että sydämeni tuska on jo vääristänyt Sandipin kuvan. Mutta sittenkin lienee parempi puhua kuin antaa tunteitten edelleen jäytää mieltäni.
II
Minä olen tuntenut opettajani jo kolmekymmentä vuotta. Hän ei pelkää panettelua, ei onnettomuuksia, eipä kuolemaakaan. Minua, joka olin syntynyt jatkamaan sukuni perintätapoja, ei olisi voinut pelastaa mikään, ellei hän olisi liittänyt minun kohtaloihini omaa elämäänsä, joka on rauhan, totuuden ja henkisten näkemysten kirkastama. Hän oli minulle hyvyyden ihanteellinen ilmestymä.
Opettajani tuli tuona päivänä luokseni ja sanoi: »Onko tarpeellista pidättää Sandipia täällä kauemmin?»
Hän vaistosi luonnostaan niin herkästi kaikkia pahoja enteitä, että oli heti asian ymmärtänyt. Hän ei joutunut hevillä mielenliikutuksen valtaan, mutta tuona päivänä häntä säikytti uhkaavan onnettomuuden varjo. Tiedänhän minä, kuinka hän minua rakastaa.
Teetä juotaessa minä sanoin Sandipille: »Olen vastikään saanut kirjeen
Rangpurista. Valittavat minun itsekkäästi pidättävän sinua täällä.
Milloin matkustat sinne?»
Bimala kaatoi parhaallaan teetä. Hänen kasvoihinsa tuli äkkiä pettymyksen ilme. Hän loi Sandipiin kysyvän silmäyksen.
»Minä olen miettinyt», virkkoi Sandip, »että tämä edestakaisin vaeltaminen on suurta tarmontuhlausta. Uskon varmaan, että saavuttaisin paljoa pysyväisempiä tuloksia, jos saisin vaikuttaa jostakin keskuksesta käsin.»
Samalla hän katsahti Bimalaan ja kysyi: »Ettekö tekin ole sitä mieltä?»