»Hallussani on eräs lähettämänne tiedonanto ja useita Amulja Babun kirjeitä.»
En ollut aavistanut, että »kiireelliseksi» merkitty kirje, johon minun oli pitänyt heti vastata, oli ollut kiireellinen ainoastaan siitä syystä! Minä opin vähitellen koko joukon asioita.
Nyt on lahjottava poliisi ja maksettava Mirdžanille vaikenemisrahat.
Tämän isänmaallisen yrityksen kulungeista painuu epäilemättä suuri osa
Nikhilin tilanhoitajan taskuihin. Minun on nyt kuitenkin ummistettava
silmäni, sillä hän huutaa Bande Mataram yhtä äänekkäästi kuin minä!
Tällainen työ täytyy aina suorittaa vuotavin astioin: toinen puoli virtaa aina puhkeamista ulos. Meissä kaikissa piilee siveellisten arvostelmain varasto: minä olin jo närkästyä tilanhoitajan menettelyn johdosta ja aioin kirjoittaa päiväkirjaani maanmiesteni epäluotettavuutta koskevan mielenpurkauksen. Mutta jos Jumala on olemassa, on minun kiitollisena tunnustaminen, että hän on antanut minulle terävän ymmärryksen, joka kirkastaa minulle sekä oman mieleni että ulkomaailman asiat. Minä voin pettää toisia, itseäni en. Siksi ei närkästykseni voinut jäädä pysyväiseksi.
Se, mikä on totta, ei ole hyvää eikä pahaa, vaan yksinkertaisesti totta. Tiedettä. Järvi on vain veden jäännös, joka ei ole imeytynyt maahan. Bande Mataram-liikkeen pohjalla, kuten kaikkienkin maallisten asiain alla, on liejukerros, jonka imukyky on otettava lukuun. Tilanhoitaja tempaa itselleen mitä tarvitsee, ja samoin teen minä. Nämä pienet tarpeet muodostavat osan suuren asian vaatielmista — hevosta on syötettävä ja rattaita rasvattava, jos tahtoo päästä kunnollisesti etenemään.
Asian ydin on siinä, että meidän täytyy saada rahoja, vieläpä aivan heti. Meidän on otettava, mistä helpoimmin saamme, sillä meidän ei käy odotteleminen. Minä tiedän, että voimme siten menettää suuremman voiton: tänään saadut 5,000 rupiaa kenties estävät saamasta 50,000 huomenna. Ei auta, täytyy uskaltaa. Kuinka usein olenkaan sanonut Nikhilille, että ne, jotka vaeltavat kieltäymyksen polkua, eivät ollenkaan tiedä, mitä uhraus merkitsee. Meidän ahnaiden ihmisten on uhrattava ahnauttamme joka askelella!
Suurimpien syntien joukossa kuuluu himo niille, jotka ovat todellisia miehiä. Harhaluulot, jotka ovat raihnaita raukkoja varten, ovat heille vain esteeksi. Harhaluulot kietovat heitä menneisyyden ja tulevaisuuden verkkoihin, mutta heidän nykyistä liikuntaansa ne häiritsevät hiton tavalla. Ne, jotka alinomaan jännittyneinä kuuntelevat etäältä kaikuvaa huutoa, joten nykyhetken kutsu jää kuulematta, muistuttavat Sakuntalaa, joka unohtui muistelemaan rakastajaansa. Odottamatta saapuu vieras, singoten kirouksen, joka riistää häneltä hänen kaipauksensa esineen.
[Kuninkaan, hänen rakastajansa, palattua valtakuntaansa — sitä ennen luvattuaan lähettää häntä hakemaan — Sakuntala oli vaipunut muisteloihinsa siinä määrin, ettei kuullut vierailemaan saapuvan erakon huutoa. Erakko kirosi hänet sanoen hänen rakkautensa esineen hänet kerrassaan unohtavan.]
Äskettäin minä pusersin Bimalan kättä, ja tuo kosketus, jonka väreet tuntuvat olemuksessani, kuohuttaa yhä hänen mieltänsä. Toisto ei saa tylsentää sen läpitunkevaa vaikutusta, koska se, mikä nyt on musiikkia, silloin painuisi pelkäksi ymmärryksenomaiseksi tajunnan tosiasiaksi. Hänen mielessään ei nykyjään ole sijaa kysymykselle »miksi?» Niinpä en saa riistää Bimalalta, joka kuuluu harhaluuloja tarvitseviin olentoihin, hänen täyttä osuuttansa.
Minulla puolestani on niin paljon muuta tekemistä, että täytyy toistaiseksi tyytyä vain intohimon maljan vaahdon maistelemiseen. Oi sinua, himojen ihmistä! Taltuta halusi ja harjoita sormiasi soittelemaan harhaluulojen harppua, kunnes saat siitä houkutelluksi ilmi kaikkein kiehtovimmat sävelet! Vielä ei ole aika tyhjentää maljaa sakkaan asti.