Oi äiti, nuori kuninkaanpoika kulki ovemme ohitse ja aamun-aurinko leimusi hänen vaunuistaan.
Kohotin hunnun kasvoiltani, repäisin rikki rubiinikäädyn kaulaltani ja heitin sen hänen tielleen.
Miksi katsot minuun niin pelästyneenä, äiti?
Tiedän, ettei hän poiminut maasta käätyäni; tiedän, että se musertui hänen pyöriensä alle ja jätti jälkeensä vain punaisen pilkun tien tomuun, eikä kukaan tiedä, mikä lahjani oli ja kenelle.
Mutta nuori kuninkaanpoika kulki ovemme ohitse, ja minä heitin hohtokiven poveltani hänen tielleen.
8
Kun lamppu sammui vuoteeni vieressä, heräsin varhaisten lintujen kanssa.
Istuin avoimen akkunani ääressä tuore seppel hajahapsillani.
Nuori vaeltaja tuli katua pitkin ruusuisen aamun autereessa.
Päärlyketju oli hänen kaulallaan, ja auringon säteet kimmelsivät hänen kruunussaan. Hän seisahtui oveni eteen ja kysyi kiivaasti huudahtaen: "Missä hän on?"