24.
Kun päivä on ohitse, kun linnut vaikenevat ja tuuli uupuneena uinahtaa, heitä hämyn huntu silloin taajaan ylitseni, niinkuin olet kattanut kaiken maan unen peitteellä ja sulkenut suloisesti kaihoisat lotoskukat illan himmetessä.
Ota vaeltajalta, jonka eväspussi on tyhjä ennen matkan päättymistä, jonka puku on pölyinen ja repaleinen ja jonka voimat ovat voipuneet, ota pois häneltä hänen häpeänsä ja hänen köyhyytensä ja uudista hänen elämänsä niinkuin kukka yön laupiaan katveessa uudistuu.
25.
Kun uupumuksen yö tulee, salli minun antautua uneen ilman taistelua ja sinuun luottaen levähtää!
Älä salli väsyneen hengen pakottaa minua palvelukseesi köyhästi valmistautumaan!
Sinä heität yön hunnun yli päivän uupuneiden silmien uudistaaksesi niiden katseen valvomisen tuoreeseen hilpeyteen.
26.
Hän tuli ja istahti minun sivulleni, enkä minä havannut. Voi minua kurjaa, mikä kirottu uni se oli!
Hän tuli vaikenevassa yössä. Hänellä oli harppu kädessään ja hänen säveleensä helkkyivät minun unelmissani.