Vapautta minä tarvitsen, mutta minä häpeän toivoa sitä.

Olen varma, että sinussa asuu arvaamaton rikkaus, ja sinä olet minun paras ystäväni, eikä minulla kuitenkaan ole sydäntä heittää ulos kaikkea katinkultaa, mikä täyttää kammioni.

Verho, joka minut peittää, on tomun ja kuolon verho. Minä vihaan sitä ja kuitenkin rakastan.

Minun virhini on syvä, minun vikani suuri, minun häpeäni raskas ja salainen, mutta kuitenkin, kun saavun parastani pyytämään, minä vapisen pelvosta, että on tullut kuulluksi rukoukseni!

29.

Hän, jonka nimelläni ympäröin, itkee vankeudessa. Olen aina puuhassa rakentaa muureja hänen ympärilleen, ja mikäli kiviaidat päivä päivältä kohti taivasta kohoavat, sikäli kadotan minä näkyvistäni todellisen olemukseni niiden syvässä siimeksessä.

Ylpeilen mahtavasta muuristani, muuraan sitä soralla ja savella, ettei jäisi pienintäkään koloa tähän nimeen. Ja kaikessa tässä hommassani minä kadotan näkyvistäni todellisen olemukseni.

30.

Kuljin yksin tietäni metsän siimekseen. Mutta kuka seurailee minua vaikenevassa pimeydessä?

Hiivin syrjään häntä välttääkseni, mutta en pääse hänen läsnäolostaan.