Minä lauloin yksin sopessani, ja sinun korvasi otti vastaan säveleeni.
Sinä astuit alas ja seisoit majani ovella.
Mestareita on paljon sinun palatsissasi ja virsiä viritetään joka hetki siellä. Mutta uuden oppilaan yksinkertainen ylistyslaulu kosketti rakkauttasi. Tuo pieni, haikea laulunsävel sekaantui maailman suureen sävelmereen, ja sinä tulit alas tuoden kukkasen palkinnoksi ja pysähdyit majani ovelle.
50.
Kuljin kerjäten ovelta ovelle pitkin kylätietä. Silloin ilmestyivät etäisyydestä sinun kultaiset vaunusi kuin kimmeltävä uni, ja minä ihmettelin, kuka tämä kuningasten Kuningas olisi.
Toivoni kohosi korkealle, ja minusta tuntui kuin olisivat pahat päiväni jo ohitse, ja minä seisoin siinä odottaen almuja, joita annettaisiin minulle pyytämättä, ja aarteita, joita tomuun siroiteltaisiin.
Vaunut pysähtyivät siihen, missä seisoin. Sinä katsoit minuun, sinä astuit alas hymyillen. Tunsin, että elämäni onni oli vihdoinkin tullut. Silloin ojensit sinä äkkiä oikean kätesi ja lausuit: "Mitä on sinulla minulle annettavaa?"
Oi, mikä kuningassydän! Ojentaa kätensä kerjätäkseen kerjäläiseltä! Minä ällistyin ja epäröin hämilläni, sitten otin hitaasti pienimmän jyväsen haarapussistani ja annoin sen sinulle.
Mutta kuinka suuri olikaan hämmästykseni, kun tyhjentäen säkkini lattialle päivän päättyessä löysin köyhän kekoni pohjalta pienen kultajyvän! Ja minä itkin katkerasti ja toivoin, että minulla olisi ollut kyllin sydäntä antaakseni kaikkeni sinulle.
51.
Yö tummui. Päivätyömme oli tehty. Me luulimme viimeisen yövieraamme saapuneen, ja kylän portit suljettiin. Vain muutamat huusivat: "Kuningas tulee!" Mutta me nauroimme ja sanoimme: "Se ei voi olla mahdollista."