Valo, minun valkeuteni, maailmani täyttävä valkeus, silmiä suuteleva, sydäntä viihdyttävä valkeus!
Ah, valkeus karkeloi, armaani, elämäni sydämessä. Valkeus koskettaa lempeni soittimen kieliä, armaani, taivas aukenee, rajutuuli puhaltaa, hymyily kulkee yli maan.
Perhoset levittävät purjeensa yli valomeren. Liljat ja jasmiinit puhkeavat valon aalloille.
Valkeus siroittaa kultaansa yli jokaisen pilven, armaani, ja kylvää tuhlaten jalokiviään.
Hilpeys ja rajaton riemu hypähtelee lehdeltä lehdelle, armaani. Taivaan virta tulvii yli ääriensä, ilon laineet laikahtavat.
58.
Anna kaiken ilon jännityksen laueta viimeiseen lauluuni — ilo, joka saattaa maan ylitulvehtimaan ruohon mässäävästä runsaudesta, ilo, joka tekee elämän ja kuoleman kaksoisveljiksi, ilo, joka karkeloi yli avaran maan ja yhtyy myrskyyn, pudistaen ja järkyttäen kaikkea elämää naurullaan, ilo, joka lepää hiljaisissa kyynelissä tuskan punaisella lotos-kukalla, ilo, joka heittää tomuun kaiken, mitä se omistaa, eikä tunne sanoja.
59.
Minä tiedän, ei ole olemassa mitään muuta kuin sinun rakkautesi, sinä minun sydämeni rakastettu, — kultainen valkeus, joka yli lehtien karkeloi, leudot pilvet, jotka taivaalla purjehtivat, vieno tuulen- henki, joka jättää viileytensä minun otsalleni.
Aamunvalo häikäisee silmiäni — se on viesti sinulta minun sydämelleni. Sinun kasvosi kumartuvat alas, silmäsi katsovat minun silmiini, ja minun sydämeni koskettaa sinun jalkojasi.