Ihmiset etsivät runoilijoiden sanoista tarkoituksen, mikä heitä miellyttää, mutta niiden viimeinen tarkoitus viittaa sinuun.
76.
Olenko päivästä päivään, oi elämäni Herra, seisova kasvoista kasvoihin sinun edessäsi?
Olenko kädet ristissä, oi kaikkien maailmoiden Herra, seisova kasvoista kasvoihin sinun edessäsi?
Olenko suuren taivaasi alla, vaieten ja yksinäisenä ja nöyrin sydämin seisova kasvoista kasvoihin sinun edessäsi?
Olenko tässä toimeliaana, vaivojen ja taisteloiden metelisessä maailmassa seisova kasvoista kasvoihin sinun edessäsi?
Ja kun työni on tässä maailmassa tehty; oi kuningasten Kuningas, olenko yksin ja sanattomana seisova kasvoista kasvoihin sinun edessäsi?
77.
Minä tunnustan sinut Jumalakseni ja olen syrjässä, — mutta minä en tunne sinua omakseni enkä pääse lähelle sinua. Minä tunnustan sinut isäkseni ja kumarrun jalkoihisi, — mutta minä en kättele sinua niinkuin ystävää.
Minä en ole siellä, mistä tulet minua tuntemaan ja minulle omaksi antautumaan, en voi sinua siellä painaa sydämelleni enkä tulla toveriksesi.