Jos minun päiväni kuluvat tämän maailman vilisevällä turulla ja minun käteni täyttyvät jokapäiväisestä hyvästä, salli minun aina tuntea, että en ole voittanut mitään, — älä anna minun unohtaa milloinkaan, anna minun kantaa suruni okaita niin unessa kuin valveillani.
Jos istun tien vierellä lääpästyneenä huohottaen, jos olen vuoteeni maan tomuun rakentanut, salli minun aina tuntea, että pitkä matkani on vielä edessäni, — älä anna minun koskaan unohtaa, anna minun kantaa suruni okaita niin unessa kuin valveillani.
Jos huoneeni ovat juhlaan koristetut, jos nauru kaikuu ja huilut humisevat, salli minun aina tuntea, etten ole kutsunut sinua talooni, — älä anna minun koskaan unohtaa, anna minun kantaa suruni okaita niin unessa kuin valveillani.
80.
Olen niinkuin syyspilven repale, joka hyödyttömänä taivaalla ajelehtii. Oi aurinkoni, sinä ikikirkas! Säteesi ei ole juonut kuiviin kosteuttani, sinusta erotettuna lasken kuukausia ja vuosia yhtyäkseni valkeuteesi.
Jos niin on toivosi ja niin on leikkisi, ota tämä minun haihtuva tyhjyyteni, maalaa se väreillä, kultaa se kullalla, anna puhaltavan tuulen ajella sitä, muovaa se moninaisiksi ihmeellisyyksiksi!
Ja jos jälleen on toivosi tämä leikki yöksi lopettaa, silloin olen haihtuva ja häviävä himmeyteen tai kuoleva valkean aamun ja puhtaan kirkkauden viileässä hymyilyssä.
81.
Monena joutilaana päivänä harmittelin ajan hukkaa. Mutta se ei ollut mennyt hukkaan, oi Herra. Sinä otit käsiisi jokaisen eloni hetken.
Salaa, olevaisen sydämessä, kasvatat sinä siemenen iduksi, umpun kukaksi, kypsyvän kukan hedelmäksi.