Kahdeksan päivää myöhemmin saapui muuan päällikkö leiriin ja ilmoitti että eräs kalastaja, pyytäessään silliä eräässä lahdelmassa, oli nähnyt jotakin kiiltävän veden pinnalla, ja kun hän oli kulkenut kanootillaan sinnepäin, oli hän kauhistuksekseen huomannut sen olevan valkoisen miehen muodon!
Liikuttavaa oli nähdä kuinka maan-asukkaat ottivat osaa Stanleyn suruun. Ndala, Zingan kuningas, tuli leiriin vaimojensa seurassa. Hän ajoi kaikki muut paitsi korkeimmat päälliköt pois leiristä, etteivät he uteliailla puheillaan häiritsisi surua.
"Sano meille", sanoi hän sitte Stanleylle, "minne on valkoinen veljesi mennyt?"
"Kotiin", vastasi Stanley.
"Etkö enää koskaan näe häntä?"
"Kyllä toivottavasti."
"Missä?"
"Tuolla ylhäällä, toivon."
"Ah, me olemme kuulleet että valkoiset ihmiset ovat tulleet tuolta ylhäältä. Jos tapaat hänet taasen, niin sano hänelle, että Ndala on pahoillaan siitä, että hän otettiin sinulta pois. Olemme kuulleet Mowasta, että hän oli hyvä, ystävällinen mies, ja koko Zinga on häntä sureva. Juo palmuviiniämme, herra, ja unhota tappiosi. Zinga-viini lohduttaa sinua, niin ettei suru enää pääse painamaan." Kuningas saneli tämän liikutuksesta ja surusta vapisevalla äänellä. Leirin ulkopuolella olevat suuret joukot puhelivat matalalla äänellä, ja naiset seisoivat sormet huulillaan ja katselivat Stanleytä lempein, surullisin silmin.