Täällä virran rannalla asui Nyangween kylässä arapialainen siirtokunta, joka teki kauppaa maan-asukkaiden kanssa. He tulivat Stanleytä vastaan, ja heidän joukossaan oli myöskin eräs rikas arapialainen, Tippu-Tib nimeltä, joka oli palvellut oppaana eräällä löytöretkeilijällä, joka muutamia vuosia ennen Stanleytä oli käynyt näillä seuduilla. Hän oli pitkäkasvuinen, mustapartainen, iholtaan neekerin-karvainen mies, ikänsä kukoistuksessa, komea ryhdiltään ja vilkas liikkeissään, oikein voiman ja pontevuuden esikuva, muodoltaan, josta suun valkoiset hampaat loistivat, oli hän kaunis ja viisaan näköinen. Hänellä oli mukanaan kokonainen palveluskunta nuoria arapialaisia, jotka pitivät häntä päällikkönään, sekä parikymmentä wangwanaa, jotka olivat seuranneet häntä tuhansia peninkulmia läpi Afrikan.
Sivistyneen arapialaisen ryhdillä ja melkein hovimiehen tavoin tervehti Tippu-Tib Stanleytä, ja hänen orjiensa kannettua esiin mattoja ja patjoja, rupesi hän istumaan Stanleytä vastapäätä, ihastushuminan kohistessa katsojien kesken hänen käytöksestään. Hänen ulkomuotonsa oli komea ja hänen vaatteensa lumivalkoiset, hänen punainen lakkinsa aivan uusi; kallisarvoinen vyö ympäröi hänen vyötäisiään.
Myöskin Stanleylle kerrottiin kaikki kauhistavat kertomukset näistä ihmissyöjistä. Vaan hän ei peljästynyt; koetti vaan saada Tippu-Tibiä seuraamaan itseään ja retkikuntaansa.
Tippu-Tib neuvotteli ystäviensä ja sukulaistensa kanssa ja sanoi sitte, etteivät he tahtoneet antaa hänen panna elämäänsä vaaraan niin turmiollisella matkalla. Vaan koska hän ei tahtonut että Stanley tulisi estetyksi jatkamasta matkaansa, oli hän päättänyt seurata häntä kuudenkymmenen leirinmatkan päähän, neljän tunnin marsseissa kunkin leirin välillä.
Kuitenkaan ei Stanley vielä ollut puhunut miestensä kanssa koko matkasta. Ensiksi tuli kysyä Frankin mielipidettä.
Kello 6 iltapuolella kannettiin Stanleyn majaan kaksi maljaa, täynnä palmuöljyä ja varustetut pumpulisydämillä, jotka sytytettiin. Nyt oli hänen iltapäivän-levähdyksensä aika, piippujen ja kahvin aika, jota Frank aina kutsuttiin viettämään Stanleyn kanssa.
Kun hän tuli sisään, kiehui kahvipannu ja pieni Mabruki seisoi valmiina tarjoamaan tätä lemuavaa juomaa. Tupakkakukkaro, joka oli Afrikan parasta tupakkaa täynnä, oli esillä. Mabruki kaasi kahvia kuppeihin ja meni sen tehtyään tiehensä.
"Frank, poikani", sanoi Stanley, "istu tuolille. Minulla tulee olemaan pitkä ja vakainen keskustelu kanssasi. Elämä ja kuolema — sekä sinun ja minun että kaikkien retkikunnan jäsenten elämä — riippuvat siitä päätöksestä, minkä tänä iltana teen."
Sitten muistutti Stanley häntä hänen kotona-olevista ystävistään, sekä myöskin niistä vaaroista, jotka häntä uhkasivat; siitä surusta, minkä hänen kuolemansa tuottaisi ja siitä kunniasta, joka palkitsisi hänen menestystään tulevissa yrityksissä; helppoudesta palata Sansibariin ja niistä vaarallisista vastuksista, jotka heitä matkalla kohtasivat, jos läksisivät eteenpäin.
Oli mahdottoman vaikeaa saada kuljetusneuvoja. Ei voitu hankkia kanootteja Nyangweessä. "Vaan voisimmehan", sanoi Stanley, "ostaa kaikki ne kirveet, jotka näemme matkallamme tästä Nyangweehen, ja jos kuljemme maata myöten Lualaban tämänpuolisella rannalla, voisimme ehtiä, ennenkuin Tippu-Tibin kauppakirja menettää arvonsa, jonkun heimokunnan luo, joka suostuisi myömään kanoottinsa. Meillä on varoja pitkäksi aikaa, ja aion ostaa vielä enemmän Nyangweestä. Jos maan-asukkaat eivät tahdo myydä kanoottejansa, niin voimme itse tehdä kanootteja, kuuhan vaan on kirveitä tarpeeksi, että kaikki voivat ryhtyä työhön. Ja nyt, Frank, tahdon tietää mielipiteesi siitä, mitä olisi tehtävä."